yle.fi-etusivu

Analyysi: Luikerteleeko epätasa-arvo koulutuksen paratiisiin päiväkodin ovesta?

Varhaiskasvatuslain tultua voimaan päiväkodeista tulee osa koulutusjärjestelmää. Samassa yhteydessä alle kouluikäiset lapset asetetaan päivähoidossa keskenään eriarvoiseen asemaan. Politiikan toimittaja Timo Seppänen pohtii, hiipivätkö eriarvoisuus ja syrjintä suomalaiseen koulutusjärjestelmään.

politiikka
Timo Seppänen Näkökulma-kuva piirros
Stina Tuominen / Yle

Elokuussa voimaan astuva varhaiskasvatuslaki muuttaa lasten päivähoitoa oleellisesti. Laki on perustaltaan ihanteellinen. Sen lähtökohtana on teesi jokaisen lapsen oikeudesta saada varhaiskasvatusta. Jokaiselle lapselle on määrä antaa jo esikoulua edeltävässä varhaiskasvatuksessa erilaisia valmiuksia koulunkäynnin aloittamiseen.

Varhaiskasvatuslain valmistelu alkoi Jyrki Kataisen hallituskaudella. Kun lakiehdotus valmistui, siinä oli määritelty varhaiskasvatuksen tavoitteet. Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa kerrottiin, että lain 2a §:n ”kuudes tavoite korostaisi syrjimättömyyttä, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta…”

Lain yleisperusteluissa kuvailtiin valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita mm. tähän tapaan: ”Perusteiden tarkoituksena olisi edistää varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteuttamista koko maassa…” Tuo toteuttamatta jäänyt lakiehdotus, (HE 341/2014 (siirryt toiseen palveluun)), löytyy Finlex-kokoelmasta.

Varhaiskasvatuslaki jäi Kataisen hallitukselta lopulta säätämättä. Nykyinen, Juha Sipilän hallitus, sai viime toukokuussa pääosan laista säädettyä. Jo lokakuussa hallitus teki kuitenkin varhaiskasvatuslakiin muutoksia. Hallitus rukkasi ns. subjektiivista päivähoito-oikeutta, joka oli taannut täysipäiväisen päivähoidon kaikille lapsille.

Tuossa laissa, (HE 80/2015 (siirryt toiseen palveluun)), ykkösasia on päivähoidon kulujen karsiminen. Lakiesityksen tavoitteita koskeva luku alkaa näin: ” Ehdotuksen tavoitteena on turvata varhaiskasvatusoikeus jokaiselle lapselle ja perheelle riittävällä tasolla ottaen huomioon talouden realiteetit.”

Lapsi leikkii päiväkodissa.
Sasha Silvala / Yle

Laissa ei enää luvata varhaiskasvatuksessa oleville lapsille yhdenvertaista kohtelua, päinvastoin. Säädöksessä tosin todetaan, että jokaisella lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Käytännössä osa lapsista saa varhaiskasvatusta kuitenkin kaksi kertaa enemmän, eli 40 tuntia viikossa.

Lain ”lapsivaikutuksia” koskevassa luvussa säädöksen eriarvoistava vaikutus myönnetään avoimesti. ”Esityksen mukaisen 20 tunnin varhaiskasvatuksessa oleva lapsi ei ole täten yhdenvertaisessa asemassa varhaiskasvatusoikeuden keston suhteen lapsiin, joilla on laajempi oikeus varhaiskasvatukseen.”

Työttömänä olevan aikuisen lapsi voi olla päivähoidossa elokuusta lähtien vain puoli päivää. Työssäkäyvien lapsilla säilyy oikeus täyspäiväiseen hoitoon. Puolipäivähoidossa olevat työttömien lapset joutuvat myös suurempiin päiväkotiryhmiin kuin työssäkäyvien lapset. Se johtuu hoitohenkilökunnan ja lapsien lukumääriä sääntelevistä suhdeluvuista. Kunnat tekevät päiväkodeissaan nyt kuumeisesti uudistukseen liittyviäjärjestelyjä, koska mm. päivähoidon ryhmät, aikataulut ja tilajärjestelyt on organisoitava uusiksi.

Syrjiikö varhaiskasvatukseen luotu malli työttömien lapsia?

Vastedes lapsen oikeus varhaiskasvatuksen riippuu siis hänen vanhempiensa asemasta työmarkkinoilla. Hänen oikeutensa riippuu myös siitä, missä kunnassa hän sattuu asumaan. Kunnan ei nimittäin ole pakko rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta, vaikka laki sen mahdollistaakin. Monet köyhät kunnat kuitenkin tarttuvat mahdollisuuteen rajata päivähoito puolipäiväiseksi osalta lapsista, kun laki sen sallii.

On sinänsä ymmärrettävää, että hallitus etsii keinoja julkisten menojen karsimiseen. Päivähoitouudistus pistää kuitenkin pohtimaan monia periaatteellisia kysymyksiä. Esimerkiksi: Onko lasten eriarvoistaminen oikea keino karsia julkisia menoja? Syrjiikö varhaiskasvatukseen luotu malli työttömien lapsia? Voiko valtiovalta säätää lakeja, joilla maan eri osissa asuville lapsille tarjotaan erilaiset perusoikeudet?

Miten varhaiskasvatuksen eriarvoistavat periaatteet sopivat koulumaailmaan? Luikerteleeko epätasa-arvon käärme suomalaiseen koulutuksen paratiisiin päiväkodin ovesta? Alkaako tuo käärme sikiämään ja kasvattamaan reviiriään? Voisimmeko kuvitella, että myös suomalaisessa peruskoulussa työttömän lapselle annettaisiin opetusta vain puolet siitä määrästä, mitä työtätekevien lapset saavat? – Kaiketi emme voi.