Kuka korvaa ja mitä kerrostalopalossa?

Turun Ursininkadun kerrostalopalon korvauksia selvittävät nyt monet vakuutusyhtiöt. Osa vaurioista korvataan kiinteistövakuutuksesta, osa kotivakuutuksista.

Kotimaa
Kahdeksankerroksisen kerrostalon katolta näkyy tulenlieskoja.
Tulipalo vaurioitti tammikuun 2. päivänä 2016 Turun Ursininkadulla sijaitsevaa kerrostaloaJouni Koutonen / Yle

Turun Ursininkatu 14:n asukkailla on suuri muuttorumba käynnissä, koska parin viikon takaisen tulipalon vaurioittama rakennus on tyhjennettävä perusteellista remonttia varten. Samanaikaisesti moni asukas selvittää oman vakuutusyhtiönsä kanssa, mitä kotivakuutus mahdollisesti korvaa tulipalon ja sammutustöiden aiheuttamista tuhoista.

Howden Finlandin myyntijohtaja Antero Miikki sanoo, että pääsäännön mukaan kiinteistövakuutus korvaa kiinteistölle tulleet vauriot. Kotivakuutus korvaa irtaimistolle tulleet vahingot ja evakkoasumiseen liittyvät kulut.

Ursininkatu 14:n tulipalo alkoi ullakolta. Ullakko tuhoutui palossa pahoin.

– Kiinteistövakuutus korvaa ullakon remontin ja varastokomerot. Komeroissa oleva asukkaiden irtaimisto kuuluu kotivakuutuksen korvauksen piiriin, Miikki sanoo.

Howden Finland on vakuutusmeklariyhtiö, joka hoitaa taloyhtiöiden kiinteistövakuutuksia. Yhtiöllä on hoidossa noin 27 000 taloyhtiötä Suomessa.

Kotivakuutukseton on onnettomassa asemassa

Ullakolta alkanut tulipalo vahingoitti kahdeksankerroksisen talon ylimpiä asuntoja. Rakennus kärsi kokonaisuudessaan mittavat vesi- ja savuvahingot.

Rajatapauksia voivat olla liedet ja jääkaapit. Ne ovat toisaalta irtaimistoa, toisaalta huoneiston vakiovarustusta.

Antero Miikki

– Huoneistovaurioissa kiinteistön rakenteet, huoneiston kiinteät kalusteet ja pinnoitteet korvataan kiinteistövakuutuksesta. Rajatapauksia voivat olla liedet ja jääkaapit, jotka ovat toisaalta irtaimistoa, toisaalta huoneiston vakiovarustusta. Varsinkin asukkaiden itse asentamat laitteet, vaikka ne olisivat kiinteitäkin, menevät kotivakuutuksen piiriin.

Miikki pitää valitettavana tosiasiana sitä, että taloyhtiöissä on aina myös heitä, joilla kotivakuutusta ei ole.

– Hyvin usein kotivakuutus puuttuu vuokralaisilta. Jos heiltä on tuhoutunut irtaimistoa, sitä ei korvata mistään vakuutuksesta. Ja koska tässä ei ole sellaista tuottamusta, mistä syntyy vastuuta esimerkiksi taloyhtiölle, myös sijaisasuminen jää korvaamatta.

Vakuutuksissa on eroja – asukkaiden oltava aktiivisia

Eri vakuutusyhtiöiden kotivakuutuksissa on eroja ja yhtiöt tarjoavat eri tasoisia kotivakuutuksia. Vakuutus korvaa vahinkoja ehtojen mukaan, Miikki muistuttaa.

– Meillä on tässä maassa niin paljon erilaisia kotivakuutuksia, joten yleispätevää sääntöä siitä, mitä kotivakuutus korvaa, ei pysty sanomaan. Jokaisen vahinkoa kärsineen on oltava yhteydessä omaan vakuutusyhtiöönsä.

Jokaiselle tulee maksettavaa joka tapauksessa, koska vakuutusyhtiöt eivät korvaa kaikkea.

Asko Mäki

Ursininkadun talo tyhjennetään kokonaan asukkaista vähintään puoleksi vuodeksi. Asuntoja taloyhtiössä on 47 ja evakko koskettaa yli 60 asukasta.

Taloyhtiön hallituksen jäsen Asko Mäki sanoo, että Ursininkatu 14:n kiinteistöllä on täysarvovakuutus. Mäki muistuttaa, että nyt jokaisen asunnon haltijan pitää olla aktiivisesti yhteydessä omaan vakuutusyhtiöönsä ja selvittää, mitä oma kotivakuutus kattaa.

– Maksettavaa jokaiselle tulee joka tapauksessa, koska vakuutusyhtiöt eivät korvaa kaikkea.

Esimerkiksi Ifin vakuutustarkastaja kertoi Yle Åbolandille, että Ursininkadun tapauksissa noin 85 prosenttia irtaimistosta ja tilapäisesta asumisesta korvataan.

Asianomistajat voivat hakea korvausvaatimuksia

Ursininkadun kerrostalopalo paljastui tahallaan sytytetyksi ja epäilty on vangittu. Tutkinnanjohtaja Petri Lamppu Lounais-Suomen poliisista kertoo, että poliisi selvittää kaikilta asianomistajilta, onko heillä vahingonkorvaus- tai rangaistusvaatimuksia vastaajaa kohtaan.

Jos vastaaja todetaan syylliseksi, hän joutuu maksamaan korvauksia asianomistajille. Jos asianomistaja on saanut vakuutusyhtiöltä korvauksia, hakee vakuutusyhtiö korvauksen syylliseksi todetulta.