Kyllikit lähtevät liikkeelle Kemissä

Hymyllä ja ystävällisellä asenteella varustetut kyllikit käyvät perjantaina taisteluun Kemin keskustassa pelkoa ja turvattomuutta vastaan. Ryhmä jakaa vastaantulijoille muun muassa sydämiä.

Kotimaa
Kyllikin Siskojen sydänviesti.
Risto Koskinen / Yle

Kyllikin siskot ryhmä jalkautuu perjantaina Kemin kaduille levittämään hyvää mieltä.

Ryhmän perustajan mukaan tempaus on vastalause viimeaikaiselle pelon ja turvattomuuden lietsonnalle kaupungissa.

Ryhmäläisten on tarkoitus osoittaa, että Kemissä liikkuminen on turvallista ja turvallisuudentunne on ihmisistä itsestään kiinni. Kyllikin siskot kokoontuvat kello 17 kulttuurikeskukselle, josta he jalkautuvat kohtaamaan ihmisiä ympäri kaupunkia.

He aikovat jakaa vastaantulijoille muun muassa sydämiä, joihin on kirjoitettu hyvän mielen -toivotuksia eri kielillä.

Poliiisi: Odinin sotureista ei ole havaintoja

Poliisin mukaan Soldiers of Odin -katupartioita ei ole näkynyt Kemissä viime aikoina. Myöskään poliisiin ei ole otettu ryhmän partioinnin tiimoilta yhteyttä.

Lapin poliisi arvioi, että julkinen keskustelu partioinnista on vaikuttanut katupartioiden näkyvyyteen.