Kotiteollisuusaate patisti maaseudun köyhiä toimeliaisuuteen

Käsitöiden tekoa käytettiin pakkotyönä 1800-luvun vankiloissa ja köyhäintaloissa. Vakiinnuttuaan 1900-luvulla kotiteollisuusaatteesta tuli maaseudun vähävaraisten keino selvitä hengissä ja hankkia lisätienestejä – ja toteuttaa ideaalia omavaraisesta pienviljelijästä.

Kotimaa
Pohjalaisperhe tekee käsitöitä pirtissä 1960-luvulla.
Yle / Kalle Kultala

Kotiteollisuuden avulla maaseudun vähävaraisista ihmisistä pyrittiin kouluttamaan taloudellisesti toimeliaita kansalaisia. Näin toteaa tervolalaislähtöinen Eliza Kraatari, jonka kulttuuripolitiikan ja valtio-opin alaan kuuluva väitöstutkimus tarkastetaan lauantaina Jyväskylän yliopistossa.

Kraatari on tarkastellut tutkimuksessaan kotiteollisuusaatteen muotoutumista Suomessa 1860-luvun nälkävuosista toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan.

– Kotiteollisuudella tarkoitan erityisesti maaseutukotien omavaraista käsityötä ja myyntiä varten tehtyä pienimuotoista käsityötuotantoa, kuvailee Kraatari.

Eräänlaista köyhäinhoitoa

Tutkimuksessa tarkastellaan kotiteollisuuspolitiikan vakiintumista 1800-1900-lukujen vaihteessa. Käsityötä suosittiin etenkin katovuosien köyhäinhoitopolitiikkana erityisesti torppareille ja maattomille.

Valtionhallinnossa kotiteollisuus sai sijan 1900-luvun alussa, jolloin perustettiin kotiteollisuustoimisto ja sinne tarkastajan virka. Kraatarin väitöstutkimuksen mukaan kotiteollisuusaate patisti köyhiä selviytymään omin käsin.

– Yksi tälläinen työ oli esimerkiksi kehruu. Sitä tehtiin hengissä pysyttelemiseksi ja siitä saatiin vastikkeeksi pieni korvaus.

Käsityötä käytettiin 1800-luvulla köyhäintaloissa ja vankiloissa pakkotyönä. Karuissa olosuhteissa menetelmä osoittautui kestämättömäksi, mutta se loi Kraatarin mukaan pohjan poliittiselle traditiolle ja kotiteollisuusaatteen nousulle.

Eliza Kraatari.
Eliza Kraatari.Tatu Kantomaa

Pienviljelijöiden lisätienestin lähde

Jatkosodan jälkeen Suomessa vallitsivat materiaalinen niukkuus ja valtavat asutusprojektit. Kotiteollisuutta suositeltiin uusille, kymmenille tuhansille pienviljelijöille lisäansion lähteeksi.

Kraatari osoittaa tutkimuksessaan, että kotiteollisuuspolitiikka perustui pulavuosilta omaksuttuun kokemukseen käsityöstä kriisiaikojen hätäapuna. Kotiteollisuuskoulutuksella haluttiin kasvattaa maaseutunuorisoa käsityöyrittäjyyteen ja hillitä siten maaltamuuttoa.

– Ylläpitämällä kotiteollisuuden poliittista traditiota käsiteltiinkin muuttuvien yhteiskuntasuhteiden aiheuttamaa luopumisen tuskaa. Kotiteollisuuden käsitteen voikin tulkita iskusanana, joka kattoi sekä ideaalin omavaraisesta pienviljelijän elämäntavasta että käsityöhön liitetyn kokemus- ja kulttuuriperinnön, Kraatari summaa.

Kraatarin mukaan juuret Tervolassa selittävät osaltaan, miksi hän alunperin kiinnostui kotiteollisuusaattesta.

– Tervolassa on ollut kotiteollisuuskoulu ja sittemmin käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitos. Näiden myötä Tervolasta muodostui käsityöpitäjän maineessa oleva paikka. Tein aikoinaan jo Tervolassa ensimmäiset tutkielmat aiheesta, luonnehtii Kraatari.

Tervolan lukiosta vuonna 2001 ylioppilaaksi kirjoittanut Kraatari on jo taiteen maisteri Lapin yliopistosta ja kulttuuripolitiikan maisteri Jyväskylän yliopistosta.