Koe uusi yle.fi

Valtakunnan vanhusmyönteisin kunta panostaa kotihoidon kehittämiseen

Kempeleessä yllätyttiin myönteisesti ykköstilasta koko maan kattavassa vanhusmyönteisyyttä mitanneessa vertailussa. Kunta kehittää yksityisiä vanhuspalveluja ja on muun muassa lisännyt kotihoitohenkilöstöä.

Kotimaa
Kempeleessä liikuntapalveluita tuottaa mm. virkistysuimala Zimmari, kansalaisopisto, liikuntapalvelut ja suuri määrä urheiluseuroja.
Kempeleessä liikuntapalveluita tuottaa mm. virkistysuimala Zimmari, kansalaisopisto, liikuntapalvelut ja suuri määrä urheiluseuroja.Kempeleen kunta

Kysyttäessä yleensä kaikki vanhukset haluaisivat mieluiten pärjäillä omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Kempele on ottanut tämän määrätietoiseksi tavoitteekseen.

Iltasanomat teki Suomen kuntien vanhusmyönteisyyttä mitanneen vertailun vuodenvaihteessa yhdistelemällä neljäätoista hyvinvointia kuvaavaa tilastoa. Kolmensadan kunnan joukosta ykköseksi kiilasi Kempele.

Kempeleen peruspalvelujohtaja Marja-Leena Meriläinen uskoo kunnan onnistuneen muun muassa ennaltaehkäisevässä vanhustyössä, resurssoinnissa ja yksityisten vanhuspalvelujen kehittämisessä. Esimerkiksi asumispalvelut ostetaan yksityisiltä toimijoilta.

– Menestyminen vertailussa tuli iloisena yllätyksenä. Olemme tyytyväisiä, kun Kempeleessä on usean vuoden ajan tehty kehittämistyötä ja panostettu kotihoidon kehittämiseen, Marja-Leena Meriläinen sanoo.

Jatkossa käyttöön uutta teknologiaa

Kempele on viime vuosina lisännyt henkilöstöä kotihoitoon ja panostanut kotisairaalatoimintaan.

Kotihoitoa kehitetään asiakaskeskeisesti yhä yksilöllisempään suuntaan. Ennaltaehkäiseviä palveluja saa päivätoiminnasta ja myös terveyskeskuksessa toimivasta ikäihmisten neuvolasta, jonne voi tulla ilman ajanvaraustakin muun muassa mittauttamaan verenpaineen.

– Jatkossa painopisteenä on edelleen kotiin annettavien palvelujen kehittäminen, asumispalvelujen monipuolistaminen ja teknologisten palvelujen käyttöönotto, Meriläinen toteaa.

Vanhusten hyvinvointi ei nähtävästi ole suoraan riippuvainen asuinkunnan suuruudesta. Oulun kupeessa sijaitsevan 150-vuotiaan Kempeleen asukasluku on noin 17 000. Vielä pienempi, vain tuhannen asukkaan Hailuoto sijoittui kuntien vanhusmyönteisyyttä koskeneessa koko maan vertailussa yhdeksänneksi.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiihtolajit

Krista Pärmäkoski vai Marit Björgen? Pärmäkoskella takana kotiedulla yllätysmomentti

Seksuaalirikokset

Mummon miesystävä käytti Helenaa hyväkseen kuusivuotiaaksi saakka

180 astetta: “Tanakat miehet oikeudessa vaativat, että 10-vuotiaan olisi pitänyt osata vastustella hyväksikäyttäjäänsä”

Tehtävänä tulevaisuus

Goodbye, kuukkelimetsä!

Hakkuukiistat palasivat Suomeen, kun biotalous jauhaa puuta rahaksi

Matti Vanhanen

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kehuu Ahtisaarta ja Halosta, moittii Sauli Niinistön politiikkaa kapea-alaiseksi