Missä kuorma-auto paloi 30-luvulla? – Valokuva-arkistossa tehdään salapoliisityötä

Museokeskus Vapriikin miljoonan kuvan arkistossa käydään läpi tavallisten ihmisten kotialbumien kuvia, joissa mielenkiinnon saattaa herättää esimerkiksi vaate tai lelu. Toimittajan kotiarkistosta löytynyt tulipalokuva paikantui tutkijan käsissä nopeasti.

Kotimaa
Vanhaa valokuvaa tutkitaan suurennuslasilla
Anna Sirén / Yle

Vanhan mustavalkoisen kuvan takana lukee "Romuauto tulessa Tampereella 23.5.1938". Kuva löytyi toimittajan kotiarkistoista, ja nyt se on kiikutettu museokeskus Vapriikin kuva-arkistoon tutkija Antti Liuttusen nähtäväksi.

Kuva on tyypillinen oman aikansa otos. Liuttunen pistää tottuneesti merkille, että se on negatiivinsa kokoinen, eli mitoiltaan 6 x 9 cm.

– Tutkijan kannalta tämä on iloinen löytö, sillä kuvan taakse on tehty tarkka merkintä tapahtumasta päivämäärineen. Jos haluaisin saada tapahtuneesta enemmän tietoja, löytäisin niitä todennäköisesti seuraavan päivän Aamulehdestä.

Kuvassa on Pyynikin oluttehtaan kuorma-auto, ja Liuttunen sijoittaa kuvauspaikan nopeasti Hämeenpuistoon.

– Tässä näkyy katukiveystä, puutalo ja koristepuita. Paikka selviäisi varmasti kaivamalla esiin vanhoja kuvia Hämeenpuistosta ja vertaamalla niissä näkyviä rakennuksia tämän kuvan taustalla olevaan.

Vanha valokuva, jossa Pyynikin oluttehtaan auto on syttynyt tulee ja sitä sammutetaan
Toimittajan kotiarkistoista löytyi mielenkiintoinen kuva, joka kuvan taakse tehtyjen merkintöjen perusteella on otettu Tampereella toukokuussa 1938.Anna Sirén / Yle

Salapoliisityötä miljoonan kuvan arkistossa

Valokuva-arkiston tutkijan työ on osin juuri tällaista salapoliisityötä. Sitä tehdään esimerkiksi kun saadaan kuvalahjoituksia.

Teksti vanhan valokuvan takana
Näin tarkat merkinnät saavat valokuva-arkiston tutkijan iloiseksi, vaikka tapahtumapaikka tiedoista puuttuukin.Anna Sirén / Yle

– Kuvien museaalinen arvo määräytyy meille ensisijaisesti kontekstitietojen kautta. Valokuvamuseota kuva kiinnostaa enemmän taideteoksena, mutta meille tärkeintä ovat taustatiedot. Tosin mysteerikuvissakin on puolensa; niissä saattaa näkyä kiinnostavia yksityiskohtia kuten ajan muotia tai vaikka leluja, Antti Liuttunen kertoo.

Museokeskus Vapriikin arkistossa on yli miljoona kuvaa. Vanhimmat ovat vuodelta 1862, ja mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan sitä kattavampi kuvasto on.

– Tampereen kaupunkimiljöötä on kuvattu paljon, mutta kyllä meiltä myös puuttuu kuvia monista rakennuksista. Vähemmän kuvamateriaalia on myös esimerkiksi ympäristökuntien maaseudulta, sillä sata vuotta sitten maalla ei kuvattu niin paljon kuin kaupungissa.

Digitoidut ja käsitellytkään kuvat eivät eroa siitä, mitä valokuva on ollut alusta asti.

Antti Liuttunen

Tilojen rajallisuuden vuoksi kuva-arkistossa on jouduttu karsimaan lahjoituksia ja erottelemaan tarjotuista kuvista vain tärkeimmät. Digikuva vie vähemmän tilaa kuin paperivedos, ja siksi museossa harrastetaan nykyään myös kuvien lainaamista yksityisiltä ihmisiltä skannaamista varten.

Lahjoitukset ovat kuitenkin kokoelman tärkein kartuttamistapa.

– Aina sitä odottaa, että tulisi joku oikein iso ja merkittävä löytö. Välillä tuleekin, kun ullakolta sahanpurun joukosta löytyy vaikkapa vanha lasinegatiivikokoelma. Toisaalta ainakin itseäni kiinnostavat ihan kaikki historialliset valokuvat, Liuttunen sanoo.

Tutkija Antti Liuttunen tarkastelee toimittajan mukanaan tuomaa vanhaa valokuvaa suurennuslasilla.
Tutkija Antti Liuttunen tarkastelee toimittajan mukanaan tuomaa vanhaa valokuvaa.Anna Sirén / Yle

Valokuva on aina manipuloitu

Kuvassa näkyvät asiat saavat ajan saatossa uuden merkityksen. Vuonna 2016 kuvaa katsova kiinnittää siinä huomiota eri seikkoihin kuin jotka kenties kiinnostivat kuvan ottajaa sata vuotta aiemmin. Valokuva on Liuttusen mukaan myös sikäli mielenkiintoinen historiallinen dokumentti, että se on aina jollakin tapaa manipuloitu.

– Vaikka ennen ei ollut nykyisen kaltaisia kuvankäsittelymahdollisuuksia, on kuvanottohetki ja otoksen rajaus aina mietitty ja valittu. Toisaalta kuvaan voi aina päätyä myös jotain sellaista, mitä siihen ei suunniteltu.

Sivu vanhasta kuvauspäiväkirjasta
Vapriikin arkistoista löytyvät myös Aamulehden kuvaajien työpäiväkirjat. Kuorma-auton palosta ei ole kuvaajamerkintää toukokuussa 1938, sen sijaan kuvaaja on käynyt tapahtumapäivänä kuvaamassa esimerkiksi Aleksanterin kirkkoa.Anna Sirén /Yle

Elämme digitaalisen kuvankäsittelyn kulta-aikaa. Mitä meistä siis jää dokumentiksi tulevaisuuden tutkijoille?

– Valokuva on samalla tavalla teos kuin maalaus. Siitä tulee teos vasta kun kuvaaja päästää sen käsistään ja joku tulkitsee kuvaa. Siinä mielessä digitoidut ja käsitellytkään kuvat eivät eroa siitä, mitä valokuva on ollut alusta asti. Kuvaa käsitellään, ja se on hyväksyttävä osaksi valokuvateosta, Antti Liuttunen sanoo.

Digikuvien suhteen nähtäväksi jää sen sijaan esimerkiksi se, päätyvätkö ne koskaan kovalevyiltä arkistoihin.

– Eikä vielä tiedetä sitäkään, miten digikuva säilyy. Kun perinteistä negatiivia tai vedosta säilytetään optimaalisissa olosuhteissa huolellisesti, sen elinikä on melko pitkä. Mutta digikuvasta ei kukaan osaa vielä sanoa.