Aikuisten värityskirjassa Häme on villeimmillään

Hämäläinen värityskirja tutustuttaa ihmiset uudella tavalla Forssan ja Tammelan järviylängön luonto- ja matkailukohteisiin. Tarja Jaakkolalle idea Villi Häme –värityskirjasta syntyi oman tyttären toiveesta. Lauantaina julkaistun värityskirjan ensimmäinen painos uhkaa loppua heti kättelyssä.

Värittäminen (Harrastus)
Tarja Jaakkola värittää
Tarja Jaakkola piirsi villin hämäläisluonnon värityskirjaksi. Värikyniä kannattaa varata kirjaa varten riittävästi.Timo Leponiemi / Yle

Tarja Jaakkola kertoo saaneensa idean Villi Häme –värityskirjan tekemiseen alunperin tyttäreltään.

– Hän halusi syksyllä aikuisten värityskirjan ja katselin sivusta, kun hän väritti kuvia. Siinä tuli miettineeksi, osaisinko minäkin piirtää jonkun kuvan. Piirsin sitten värityskirjan takasivulle koiran kuvan ja huomasin, että sehän on hauskaa hommaa. Siitä se kehittyi tuotteeksi asti.

Nyt tytär on jo ennättänyt värittää äidin tekemää värityskirjaa.

– Heti, kun kirjat hain painosta, otettiin kynät esiin, paljastaa yrittäjä Tarja Jaakkola Vihreistä Tassuista.

Jo kymmenen minuuttia rauhoittaa

Vaikka värityskuvat on tehty aikuiseen makuun, ne sopivat hyvin myös lapsille. Villi Häme värityskirja on painettu niin vahvalle paperille, että se kestää myös tusseilla värittämisen.

– Toiset tykkää käyttää tusseja, toiset puukyniä, tämä sopii molemmille.

Yhden kuvan värittämiseen kuluva aika riippuu värittäjän kokemuksesta, mutta kokeneemmaltakin siihen kuluu helposti pari tuntia.

– Jo kymmenen minuutin värittäminen rauhoittaa tehokkaasti kiireistä mieltä. Ei kuvaa tarvitse kerralla saada valmiiksi.

Kun Villi Häme –värityskirjassa on 28 kuvaa, tekemistä siinä riittää vaikka kesälomalle, arvelee Tarja Jaakkola.

Mielikuvitustakin saa käyttää

Värikynistä oikeiden värisävyjen löytäminen voi olla vaikeaa, jos käytettävissä on oikea malli. Forssan luonnonhistoriallisen museon vitriinissä oleva ilves on värisävyltään toisenlainen kuin Hämeen vaakunailves.

Värityskirjan ilves
Yhden kuvan värittämiseen kuluu helposti pari tuntia tai enemmänkin.Timo Leponiemi / Yle

– Kuvia voi olla helpompaa värittää ilman mallia ja antaa mielikuvituksen ja mielikuvien lentää, opastaa Tarja Jaakkola.

Hämäläisessä värityskirjassa on kuvia sellaisesta tekemisestä, mitä Hämeessä voi harrastaa joko opastetusti tai oma-aloitteisesti.

– Kuvat ovat juuri niin villejä kuin värittäjä haluaa. Niistä voi tehdä hyvinkin rauhallisia, lempeitä ja sävy sävyyn kuvia, mutta kukaan ei estä käyttämästä vaikka pinkkiä väriä sieniretkikuvassa.

Värittämiseen pitää keskittyä

Villi Häme värityskirjasta ei löydä kovinkaan laajoja yhtenäisiä väritysalueita. Kuvat ovat enemmänkin pienipiirteisiä.

– Se tässä on tarkoituskin, että työssä joutuu keskittymään. Väritusalueet ovat pieniä, kynien pitää olla teräviä, olivatpa ne puukyniä tai teräväkärkisiä tusseja. Näin kuvista saadaan värikkäitä ja yksityiskohtaisia.

Villi Häme –värityskirjasta on otettu 500 kappaleen painos, josta 300 on jo mennyt.

– Toivotaan, että ensi viikolla pitää ottaa jo uusi painos.

Tarja Jaakkolan oma suosikkikuva kirjassa on Torronsuon kurjet.

– Siellä on paljon kurkia ja ne ovat kyllä vaikuttava näky.