1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Aasian lentomatkailu Lappiin kovassa kasvussa – yli miljoonan matkustajan rajapyykki rikki vuosien jälkeen

Aasiasta Lappiin suuntaavien vaihtomatkustajien määrä kasvoi viime vuonna yli yhdeksän prosenttia, kertovat Finavia Oyj:n tilastot. Lapin charter-lentojen määrä kasvoi puolestaan joulusesonkina 19 prosenttia.

Kittilän lentoasema Kuva: Finavia

Finavian tilastoista selviää, että viime vuonna Helsinki-Vantaalta suuntasi Lapin lentoasemille entistä suurempi joukko vaihtomatkustajia. Aasian-reiteiltä Lapin-koneisiin vaihtaneiden matkustajien määrä kasvoi yli yhdeksän prosenttia. Lähtömaista ylivoimaisesti eniten vaihtomatkustajia tuli Japanista, kun taas Kiinasta, Hongkongista ja Singaporesta saapuneiden määrän todettiin kasvaneen eniten.

Yksi suurimmista kasvualueista kiinalaisturistien kohdalla on Ivalon lentoaseman ympäristö. Tilastokeskuksen ennakkotiedoista selviää, että kiinalaisten yöpymiset kasvoivat Inari-Saariselän alueella viime vuonna jopa 70 prosenttia.

Ivalon lentoasema ylsi viime vuonna matkustajamäärässä kaikkien aikojen ennätykseen: 155 208 matkustajaa, jossa oli kasvua yhdeksän prosenttia edellisvuoteen nähden.

Kittilä charter-lentojen kärjessä

Joulukuun aikana pohjoiseen lensi 19 prosenttia enemmän tilauslentoja kuin vuotta aikaisemmin. Isoimmat lukemat saavutti Kittilä: 171 tilauslentoa, joka tarkoittaa yli 21 prosentin kasvua. Matkustajamäärissä ennätyslukemiin ylsi Ivalon lisäksi Rovaniemen lentoasema 478 347 matkustajallaan, jossa on kasvua edellisvuoteen kahdeksan prosenttia. Rovaniemen lentoasema valittiin 2015 vuoden lentoasemaksi.

Lapin lentoasemien matkustajamäärä rikkoi miljoonan rajapyykin vuonna 2015. Edellisen kerran Lapissa oltiin yli miljoonan matkustajan vuosivauhdissa vuonna 2008. Vuoden 2015 matkustajamäärä oli 1 007 011 (973 953 vuonna 2014). Finavian Lapland Airports -brändin alle kuuluvia lentoasemia ovat Enontekiö, Ivalo, Kemi-Tornio, Kittilä, Kuusamo ja Rovaniemi.

– Kasvusta kertovat tilastot ovat mieluista luettavaa. Selvää on ainakin se, että Lappi matkakohteena houkuttelee nyt turisteja ja matkailumarkkinointi on alkanut purra. Lentoliikenne pohjoiseen on lisääntynyt ja lentoasemilla olemme valmiita nostamaan Suomea tolpilleen, toteaa Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen Finavian tiedotteessa.

Finavia panostaa Lapin lentoasemiin yli 35 miljoonalla eurolla vuosina 2014–2016.