1. yle.fi
  2. Uutiset

Avaruusasemalla puhkesi ensimmäinen kukkanen

Erikoislaitteessa kasvatetusta tsinniasta toivotaan edelläkävijää kukkealle avaruuspuutarhalle ja tuoreen ravinnon tuotannolle.

tiede
Oranssi tsinnia
Astronautti Scott Kellyn kasvattama tsinnia on kaikkien aikojen ensimmäinen avaruuskukka. Tieteelliseen tehtävään sopii tsinnian suomalainen nimikin: oppineittenkukka. Scott Kelly / Nasa

Kansainvälisellä avaruusasemalla on tehty kukkaishistoriaa: ensimmäinen ISS:ssä alusta asti kasvatettu kukka on puhjennut väriloistoonsa. Astronautti Scott Kelly esittelee kasvattamaansa oranssia tsinniaa Twitter-sivullaan (siirryt toiseen palveluun).

Kukka ei ole vain ISS:n kaunistus, vaan sillä on tutkimuksellista merkitystä. Onnistuminen antaa uskoa siihen, että miehistöille kyetään kasvattamaan tuoretta ruokaa pitkillä lennoilla.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kaavailee matkaa Marsiin (siirryt toiseen palveluun) jo lähitulevaisuudessa, ja myös siirtokunnan on määrä olla omavarainen jo 2030-luvulla muutamia vuosia perustamisensa jälkeen.

Vihreitä versoja muovien suojelemassa kasvatuslaitteessa
Tsinnia varttui Veggie-laitteessa Nasa

Mitä kauemmaksi ihminen etenee omalta planeetaltaan, sitä tärkeämpää on kyky kasvattaa kasveja syötäviksi, ilmanlaadun parantamiseksi ja mielen virkistämiseksi tilassa, josta luonto on kaukana, tutkijat korostavat.

Omaa salaattia syötiin jo

ISS:ssä otettiin keväällä käyttöön Veggie (siirryt toiseen palveluun)-järjestelmä, jossa punaiset, siniset ja vihreät led-valot auttavat kasveja luonnottomissa olosuhteissa.

Tsinnia ei ole ISS:n ensimmäinen kotoperäinen kasvi, vaan ensimmäiseksi ehti elokuussa romainesalaatti, joka myös syötiin avaruudessa. Kukat kuitenkin ovat salaattia vaativampia kasvatettavia.

Tsinniasta toivotaan edelläkävijää hedelmien ja vihannesten kasvattamiselle. Seuraavaksi toiveissa on avaruustomaatti.

Lue seuraavaksi