Hämeenlinnan Verkatehtaan Paviljongille näytetään vihreää valoa

Hämeenlinnan Verkatehtaan pitkään kaipaama Paviljonki-rakennus nousee Vanajaveden rantaan. Verkatehtaan suunnitelmissa on rakentaa parituhatta neliötä tilaa erilaisille tapahtumille. Liki seitsemän miljoonan euron tapahtumahallin rakentaminen voi alkaa parin vuoden kuluttua.

paviljongit
Jouko Astor Verkatehtaan pihamaalla
Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor näyttää paikkaa, johon Paviljongin ulkoseinä tulee. Taustalla näkyy Verkatehtaan päärakennus.Timo Leponiemi / Yle

Verkatehdas on jo pidemmän aikaa haikaillut uutta tapahtumahallia. Sillä oli sellainen, kun Verkatehdas avattiin. Kulttuuritukun tilat kuitenkin korjattiin vuonna 2009 Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöksi. Vaikka Verkatehdas menetti tilan, Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor pitää silti teatterin saamista Verkatehtaalle hyvänä ratkaisuna.

– Teatteri ansaitsi uuden rakennuksen, mutta sen toisena hintana meille oli tilan väheneminen.

Ei uutta velkaloukkua kaupungille

Paviljongin alustava kustannusarvio on 6,7 miljoonaa euroa. Astor katsoo, ettei Paviljongista koidu Hämeenlinnan kaupungille sellaista rasitetta kuin pysäköintitaloista.

– Me tarvitsemme kaupungilta muutaman vuoden ajan pienehköä lisäavustusta lähinnä korkokustannusten kattamiseen, mutta liiketoiminnan tuottojen kautta lainat on tarkoitus maksaa ja huolehtia kuoletuksista.

Verkatehdas on aiemmin ottanut lainaa teatteritalon ja elokuvakeskuksen rakentamiseen 6,5 miljoonaa euroa. Näistä lainoista runsaat kaksi miljoonaa euroa on jo maksettu pois, kertoo Astor.

Tilaa isoillekin kokouksille

Astorin haaveissa on Paviljongin myötä saada Verkatehtaalle lisää messuja, kuluttaja- ja harrastajatapahtumia, yritysjuhlia, televisiotuotantoja ja suuria kokouksia.

– Sen jälkeen täällä pystytään järjestämään vaikka kaikkien puolueiden puoluekokoukset Keskustaa lukuunottamatta.

Astor pitää tätä aikaa haasteellisena kulttuuri- ja kongressikeskuksille, sillä asiakkaiden toiminnat muuttuvat nopeasti. Yhtenä esimerkkinä on nopeasti tapahtunut digitalisaatio.

Osa Hämeenlinnan elinvoimaisuutta

Isojen kulttuurikeskusten osalta elintärkeää on, kuinka ne pysyvät kehityksessä mukana ja vastaavatko ne asiakkaiden tarpeisiin. Ne ovat painavia syitä siihen, miksi Verkatehdas haluaa lisärakennuksen, sanoo toimitusjohtaja Jouko Astor.

– Isommassa mittakaavassa ajateltuna tämä on Hämeenlinnalle osa kaupungin elinvoimaprojektia. Voi sanoa myös niin, että kaupungin erinomainen sijainti ei sinänsä helpota asioita, vaan me tarvitsemme myös konkreettisia tekijöitä, jotka tekevät sijainnin hyödyntämisen mahdolliseksi.

– Hämeenlinnassa näitä ovat Kantolan tapahtumapuisto sekä Aulangon kylpylä ja puistoalue. Verkatehtaan paviljonki kuuluu tähän samaan sarjaan. Se auttaa meitä olemaan mukana tässä eteläsuomalaisessa bisneksessä, katsoo Astor.

Hämeenlinnan konsernijaosto päätti maanantaina hyväksyä Verkatehtaan esityksen Paviljongin kaavoittamiseksi Vanajaveden rantaan. Asia menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston ratkaistavaksi.