Soldiers of Odin -marssijat liikkeellä Huittisissa

Kiistellyn ja äärioikeistolaisesta taustasta tunnetun Soldiers of Odin -järjestön katupartioijia on poliisin mukaan nähty perjantaina Huittisissa. Sunnuntaina kiistelyä herättäneen järjestön partio liikkui Porissa.

Huittinen
Marko Mäki Odinin sotureiden katupartiosta.
Minna Aula / Yle

Poliisi kertoo, että kiistellyn Soldiers of Odin -järjestön katupartio on liikkunut perjantaina Huittisissa.

Apulaispoliisipäällikkö Timo Vuolan mukaan Huittisissa kulkenut joukkio ei aiheuttanut häiriöitä kuten ei myöskään sunnuntaina Porissa kulkenut partio. Liivit päällä Porissa kaupungilla liikkunut mustapukuinen joukko herätti runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Poliisi kertoo seuraavansa katupartiointia mahdollisten ongelmien varalta.

Järjestö ei kommentoi

Katupartiot ovat herättäneet kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Muun muassa sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on vaatinut rasistista ideologiaa kannattavan katupartioinnin kieltämistä.

Katupartioiden perustajat ovat korostaneet haluavansa valvoa yleistä järjestystä, mutta marssijoiden taustat ja ideologia ovat herättäneet kysymyksiä.

Soldiers of Odin -järjestössä toimivilla henkilöillä on muun muassa äärikansallista aatetaustaa. Osalla järjestön johtohenkilöistä on myös taustallaan vakavia rikoksia. Järjestön porilaiset puuhamiehet kieltäytyivät maanantaina antamasta haastattelua Yleisradiolle.