Paukkupakkanen pysäyttää putkitöitä – routa paikoin jo 1,5 metrissä

30 miinusasteessa koneiden hydrauliikka pettää ja muoviputket murtuvat. Kylmimmän kauden ajan työntekijät keskittyvät työn suunnitteluun.

Kotimaa
Ulkolämpömittari näyttää - 21 celsiusastetta.
Kalevi Rytkölä / Yle

Kohmeinen pyöräkuormaaja seisoo Niiralankadun vesihuoltotyömaalla Kuopiossa. Pakkasta on lähemmäs 30 astetta, ja se on koneelle liikaa.

– Kyllä sellaiset 20 astetta alkaa olla raja putkiasennuksille. Sitä kylmempää muoviputket eivät kestä. Samalla koneiden hydrauliikkakin alkaa hyytyä, Kuopion Veden urakoiden valvoja Ilkka Malo näyttää.

Kovimpien pakkaspäivien aikaan työntekijät keskittyvät työn suunnitteluun.

– Kyllähän siellä ulkona periaatteessa ihminenkin pärjää, mutta ei siinä mitään järkeä ole. Eikä se terveydellekään varmasti hyväksi ole, Malo perustelee.

Routa lähestyy jo maan sisässä olevia putkia

Yksittäisiä pakkaspäiviä lukuunottamatta putkitöitä tehdään ympäri vuoden. Kuopan reunalle on asetettu öljypolttimoita, joilla routaa sulatetaan, jahka töihin päästään.

– Tällä hetkellä roudan syvyys on 30–40 senttimetriä, mutta siellä, missä on liikuttu ja lumi on painautunut, routaa voi olla puolitoistakin metriä. Näin syvä routa alkaa kyllä olla jo aika harvinaista, Malo päivittelee.

Malon mukaan routa alkaa lähestyä jo maan sisässä kulkevia vesiputkia.

– Ainakin yksi kahden metrin syvyydessä olevista viemäriputkista oli jo ympäri jäätynyt. Tottakai se voi aiheuttaa putkien rikkoontumisia. Etenkin vanhat valurautaputket ovat kovilla tällaisilla pakkasilla, Malo muistuttaa.

Omakotitaloista Kuopion Vedelle on tullut jo kymmeniä putkirikkoilmoituksia.

– Tekniseen tilaan kannattaa viimeistään nyt hankkia lisälämmitystä. Ja tuuletusrääppänät pitää muistaa pitää suljettuina.