Parikkalan patsaspuisto kauhistuttaa ja ihastuttaa myös talvella – video

Hymyileviä, irvisteleviä, iloisia, pelottavia ja monen muunlaisia betonihahmoja voi kummastella Parikkalan patsaspuistossa myös talviaikaan. Puisto onkin valkoisessa asussaan hyvin erinäköinen kuin kesäisen kasvillisuuden keskellä.

kulttuuri
Parikkalan patsaspuiston patsailla on luminen vaatetus.
Toimittaja Heli Mälkiä tutustuu talviseen Parikkalan patsaspuistoon puistonhoitaja Kimmo Heikkilän johdolla. Kuvaus ja editointi: Pasi Tapanainen.

Parikkalan patsaspuisto on suosittu vierailukohde myös talvisin. Veijo Rönkkösen elämäntyö näyttäytyy talvella hyvin eri tavoin kuin kesällä.

Parikkalan patsaspuiston patsaita talvella.
Heli Mälkiä/Yle

Maailmanlaajuisestikin tunnettu yli 500 betonipatsaan teoskokonaisuus houkutteli viime vuonna arviolta 50 000 kävijää.

Suomen tunnetuin ITE -taiteen teoskokonaisuus luokiteltiin amerikkalaislehdessä yhdeksi maailman kammottavimmista paikoista.

Puiston hoidosta viime syksystä lähtien vastanneet Kimmo Heikkilä ja Atte Paju aikovat kehittää puiston markkinointia jatkossa. Esimerkiksi ensi kesänä puistolle on tulossa aiempaa enemmän myyntiin oheistuotteita. Myös tapahtumia on suunnitteilla puistotoiminnan ympärille.

Lisäksi Parikkalan patsaspuiston kannatusyhdistys kehittää puiston toimintaa eteenpäin.