Eiffel-tornin kävijämäärä laski Pariisin hyökkäysten jälkeen

Eiffel-torni on Ranskan suosituin matkailukohde ja Euroopan tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Ulkomaat
Ranskalaisia poliiseja Eiffel-tornin lähettyvillä 23. marraskuuta 2015.
Ranskalaisia poliiseja Eiffel-tornin lähettyvillä 23. marraskuuta 2015.Yoan Valat / EPA

Eiffel-tornin kävijämäärät laskivat Pariisin marraskuisten terrori-iskujen jälkeen. Tornissa kävi viime vuonna 6,91 miljoonaa kävijää, kun määrä oli vuotta aiemmin 7,1 miljoonaa.

– Ennen marraskuun traagisia tapahtumia, kävijämäärät olivat yhden prosentin nousussa, kertoo Eiffel-tornin toiminnasta vastaava SETE-yhtiö tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan kävijämäärät olivat tavallista alhaisempia kahden viikon ajan Pariisin hyökkäysten jälkeen. Torni oli sinä aikana kahtena päivänä kokonaan suljettu ja kahtena päivänä osittain suljettu.

Asemiehet ja itsemurhapommittajat hyökkäsivät kahviloihin, ravintoloihin, konserttisaliin ja kansallisareenan ulkopuolelle marraskuun 13. päivänä. Isis on kertovat olleensa hyökkäysten takana. Hyökkääjät tappoivat 130 ihmistä.

Eiffel-torni rakennettiin vuonna 1889 juhlistamaan Pariisin maailmannäyttelyä. Nykyään noin 80 prosenttia tornissa käyvistä vierailijoista on ulkomaalaisia. Suurin osa on Yhdysvalloista, Kanadasta, Britanniasta, Espanjasta ja Italiasta.

Lähteet: AFP