Raja-aidan ylittäneet turvapaikanhakijat päätyvät oikeuteen – tulijoiden virta tyrehtyi tiukan linjan Unkariin

Unkariin saapuu enää pari turvapaikanhakijaa päivässä. Unkarista haluavat lähteä myös maahan aiemmin asettuneet ulkomaalaiset sekä nuoret unkarilaiset aikuiset.

Yle maailmalla: Riika
Opiskelija Babak Arzani keittiössä. Hän harkitsee muuttavansa pois Unkarista.
Iranilainen opiskelija Babak Arzani harkitsee muuttavansa pois Unkarista.Marjo Näkki / Yle

EU:n kovinta pakolaispolitiikkaa harjoittava Unkari on muuttunut paljon vuodesta 2010, jolloin iranilainen opiskelija Babak Arzani saapui maahan.

Opiskelijaviisumilla Unkariin saapunut Arzani aloitti kirjallisuuden opiskelun yliopistossa. Suunnitelmana oli palata takaisin Iraniin, kun tilanne kotimaassa rauhoittuisi.

– Saattaa kuulostaa oudolta, mutta meitä kiinnosti opiskelu entisessä sosialistisessa maassa, Arzani, 29, sanoo.

Tilanne Iranissa kuitenkin paheni ja oli selvää, ettei Arzani voisi enää palata kotimaahansa.

Unkarilainen asianajaja suositteli turvapaikan hakemista Unkarista. Pakolaisstatuksen saaminen kesti vain pari kuukautta.

Nykyisin pakolaisstatuksen saaminen olisi huomattavasti vaikeampaa. Sosialistisen menneisyytensä sijaan Unkari on tunnettu lähinnä kovasta siirtolaispolitiikastaan.

Poliisit partioivat piikilangasta rakennetun aidan äärellä syyskuussa Kroatian vastaisella rajalla Zakanyssa Unkarissa.
Poliisit partioivat syyskuussa Kroatian vastaisella rajalla Zakanyssa Unkarissa.Gyorgy Varga / EPA

Raja-aidan ylittäminen on rikos

Unkari tilkitsi Kroatian ja Serbian vastaiset rajansa piikkilanka-aidalla viime syksynä. Sen jälkeen maahan on saanut tulla vain virallisten rajanylityspaikkojen kautta.

Raja-aidan laittomasti ylittäneitä turvapaikanhakijoita odottaa oikeuskäsittely ja hyvin suurella todennäköisyydellä karkotuspäätös.

Unkari oli yksi viime vuoden pakolaisvirran solmukohtia. Syksyllä Unkariin pääsyä yrittivät päivittäin tuhannet ihmiset.

Nyt Balkanin reittiä vaeltavien määrä on vähentynyt. Maahan pyrkijöitä on vain muutamia päivässä, ja heidänkin matkansa päättyy yleensä viranomaisten käsiin.

Unkariin pyritään useimmiten Serbiasta, missä paine on kasvanut.

Unkari: "Toimenpiteet toimivat"

Unkarin hallituksen kanta on jyrkän selkeä. Syksyn tapahtumissa ei ollut kyse pakolaisista vaan massamuutosta, jonka mukana oli todellisia avuntarvitsijoita vain pieni osa.

Kartta Unkarin, Serbian ja Kroatian välisestä aidasta.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.Yle Uutisgrafiikka

Lisäksi Unkarin vastuulla on huolehtia EU:n ja Schengen-alueen ulkorajasta.

– Tavoitteenamme oli palauttaa laki ja järjestys rajoillemme. Toimenpiteemme ovat saattaneet olla kovia, mutta ne toimivat, sanoo Unkarin hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Unkarin nykyinen lainsäädäntö on kansainvälisen oikeuden vastainen.

Fideszin retoriikasta tuli arkipäivää

Iranilainen Babak Arzani ei ole saanut opintojaan päätökseen, sillä hän menetti opiskelijaviisuminsa turvapaikkamenettelyn alettua.

Uutisissa lietsotaan pelkoa vieraista

Iranilainen Babak Arzani

Opinnot ovat edelleen kesken, sillä korkeakoulut ovat kalliita ja stipendejä on Unkarissa vaikea saada.

Koulutuksen hinta on kallistunut oikeistolaisen Fidesz-puolueen noustua valtaan. Samalla rahalla voisi hakeutua länsieurooppalaisiin ylipistoihin.

Moni muukin asia on muuttunut. Fideszin kovasta retoriikasta on tullut osa unkarilaista arkipäivää.

– Uutisissa lietsotaan pelkoa vieraista, sillä tiedotusvälineet ovat Fideszin hallussa, Arzani sanoo.

Arzani ei kuitenkaan itse ole kokenut rasismia. Hän sanoo saapuneensa maahan ennen ilmapiirin koventumista, vaikkei muukalaispelko ole Unkarissa mitään uutta.

Budapest sen sijaan on Arzanin kehujen mukaan kansainvälinen kaupunki.

– Tämä on yksi parhaista kaupungeista asua. Yhteisöllisyyttä on paljon ja sinut toivotetaan helposti tervetulleeksi.

Myös unkarilaisnuoret jättävät kotimaansa

Unkarin parlamenttitalo Budapestissa.
Kuvassa Unkarin parlamenttitalo Budapestissa.Marjo Näkki / Yle

Unkarista matkaansa eivät ole jatkaneet ainoastaan sadattuhannet siirtolaiset.

Lähtijöiden joukossa on paljon myös unkarilaisia nuoria aikuisia, jotka eivät näe tulevaisuuttaan kotimaassaan.

Arzanin ystäväpiirikin on harventunut. Myös hän pohtii Unkarista muuttoa.

– Kyse on monista pienistä asioista, jotka tekevät elämän täällä sietämättömäksi niille, jotka ovat kokeneet Unkarin ennen ja jälkeen Fidesz-puolueen valtaantulon, Arzani sanoo.