Jopa yli kolmannes mehiläisistä kuolee nyt kylmään ja nälkään

Mehiläishoitajat ovat tänä talvena erityisen huolissaan kasvattiensa selviytymisestä. Pitkän pakkasjakson ja vähälumisuuden uskotaan koettelevan varsinkin pieniä pesiä. Kylminä talvina saattaa jopa yli kolmannes mehiläisistä menehtyä kylmään ja nälkään.

luonto
YLE Lahti/ Tuija Veirto

Mehiläiset eivät mene talvella horrokseen, vaan ovat koko ajan vilkkaassa liikkeessä. Ne muodostavat pesään kuningattaren ympärille ns. talvipallon. Siellä mehiläiset liikkuvat ja ruokailevat. Pallon ulommaiset mehiläiset ovat tiiviisti kiinni toisissaan ja kehittävät lämpöä liikuttamalla lentolihaksiaan.

– Pesän mehiläispallon sisäosien lämpötila on korkeimmillaan noin 25 astetta. Mehiläiset saavat energiaa hoitajan pesään jättämästä hunajasta tai lisäsokerista.

– Kun pallossa olevat mehiläiset ovat syöneet yhden kohdan, siirtyvät ne toiseen paikkaan, kertoo Suomen Mehiläishoitajain Liiton (siirryt toiseen palveluun) mehiläishoidonneuvoja Ari Seppälä.

Suurissa pesissä on mehiläisten muodostama pallo suurempi kuin pienissä ja siten se myös tuottaa myös enemmän lämpöä. Pienessä pesässä kennot eivät pysy kauttaaltaan sulina, joten niissä mehiläiset voivat kuolla nälkään.

Mehiläiset saavat energiaa hoitajan pesään jättämästä hunajasta tai lisäsokerista.

Ari Seppälä

– Mehiläiset selviytyvät kovista pakkasista parikin viikkoa, mutta pidempi jakso voi olla tuhoisampi, kertoo Seppälä.

Kylmä talvi ja vähälumisuus on saanut mehiläishoitajia vierailemaan pesillä. Muun maussa Tohmajärven Värtsilässä toimivan Mantsisen Hunajan Veijo Mantsinen kertoo, että pesiä ei heillä ole kuitenkaa auottu, mutta niitä on suojattu tervapahveilla ja nyt tarkoitus laittaa vielä lisäeristystä luomalla pesien suojaksi lunta.

Veijo Mantsinen arvelee heillä talvitappion jäävän 10 ja 15% välille.

Talvitappiot mehiläispesissä vaihtelevat yleensä 5 ja 35% välillä.