Pakkasta yli 20 astetta – turvapaikanhakijat kulkevat silti sandaaleissa

Hennalan vastaanottokeskuksen pihapiirissä Lahdessa hipsitään kesäkengissä, vaikka on yli 20 astetta pakkasta. Paleltumilta on silti vältytty. Kipakka pakkanen ei ole saanut ketään perumaan turvapaikkahakemustaan.

Kotimaa
Rami Almemari ja Mahmod Dhari Lahden vastaanottokeskuksessa 12. tammikuuta 2016.
Rami Almemari ja Mahmod Dhari Lahden vastaanottokeskuksessa 12. tammikuuta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Sortsit, sandaalit ja toppatakki. Näissä varusteissa turvapaikanhakija oli lähdössä 25 asteen pakkasessa asuinrakennuksestaan aamupalalle parin sadan metrin päähän.

Vastaanottokeskuksen ohjaaja pysäytti miehen käytävässä ja neuvoi pukeutumaan paremmin. Nuorukainen ei halunnut. Paluumatkalla ohjaaja kysyi, onko kylmä. Vastauksena oli hampaiden kalinaa, mutta sen jälkeen sortsit vaihtuivat lämpimämpiin pukineisiin.

– Siperia opettaa, Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä sanoo.

Siperia opettaa.

Markku Heikkilä

Paukkupakkaset ovat hiljentäneet entisen kasarmin alueen. Ihmiset eivät juuri liiku tai potki palloa pihalla. Valtaosa tulijoista tiesi etukäteen, että Suomen talvi on kylmä, mutta silti hyytävä sää tuli osalle yllätyksenä.

Paleltumavammoilta on kuitenkin vältytty, vaikka sandaaleissa kulkijoita näkyy edelleen Hennalassa päivittäin.

– Ohjaamme, opastamme ja ihmettelemme. Emme voi kieltää ihmisiä kulkemasta sandaaleissa. Lasten pukeutumiseen olemme puuttuneet, Heikkilä sanoo.

Vaikeinta talvipukeutumisen neuvonnassa on ollut kertoa, miksi lämpimiä kenkiä ja sukkia on syytä käyttää.

– Jos jollakin on kengät jalassa, ei ole sukkia. Kun on ikänsä kulkenut ilman kenkiä eikä koskaan lumessa, on ollut vaikea ymmärtää, että pelkkä kenkä ei riitä ja tarvitaan myös sukka. Mutta neuvomalla ihmiset kyllä ymmärtävät.

Hennalan vastaanottokeskus Lahdessa.
Heikki Kiseleff / Yle

Lapset innoissaan lumesta

Vastaanottokeskus sai alussa lahjoitustavarana myös talvivaatteita. Miesten talvitakkeja ja kenkiä ei kuitenkaan juuri ole liikkunut kierrätystavarana. Asukkaat ostavat itse tarvitsemansa vastaanottorahalla.

Lapsille saatiin paljon toppapukuja ja kenkiä. Enää tarvitaan vanhemmille opetusta siitä, mitä tarkoittaa kerrospukeutuminen.

Vanhemmille on pitänyt opastaa, ettei pelkkä toppatakki riitä.

Markku Heikkilä

– Lapset ovat olleet innoissaan talvesta ja lumesta. He ovat joka päivä ulkona laskemassa mäkeä. Vanhemmille on pitänyt opastaa, ettei pelkkä toppatakki riitä.

Kaikkea vastaanottokeskuksen ohjaajat eivät kuitenkaan tulleet ajatelleeksi. Monelle suomalaislapsellekin tuttu kokemus jäi kantapaan kautta opittavaksi.

– Pitihän se kieli työntää kiinni valotolppaan, ja kiinni jäi. Muutama lapsi ehti kokeilla. He saivat kipeän kielen, mutta eivät vakavia vammoja. Sitten sana alkoi kiertää ja asiasta opittiin, Heikkilä sanoo.

Jotkut pettyneet Suomen säähän

Kylmät säät ovat tehneet Hennalan huoneiden lattioista viileitä. Silti osa turvapaikanhakijoista on nukkunut sinnikkäästi lattialla patjalla. Ne, jotka ovat alun perinkin halunneet nukkua niin.

Heikkilän mukaan kukaan vastaanottokeskuksen asukkaista ei ole peruttanut turvapaikkahakemustaan pakkasen takia. Maahanmuuttoviraston mukaan kuitenkin jotkut Suomesta lähteneet ovat maininneet osasyyksi pettymyksen Suomen säähän.

– Niillä, joiden tiedämme lähteneen, on ollut muita perusteita. Osa on lähtenyt takaisin kertomatta mitään, Heikkinen sanoo.

Artikkelin pääkuva vaihdettu 25.5.2016. Lukija saattoi virheellisesti luulla, että jutun pääkuva olisi otettu Hennalan vastaanottokeskuksessa, vaikka kuva sandaaleista lumihangessa oli otettu Bekaan laaksossa, Libanonissa tammikuussa 2015.