Hyppää sisältöön

Ilotulitteiden aiheuttamat silmävammat lisääntyivät selvästi

Silmävammoja hoidettiin uutenavuotena 29 potilaalla, kertoo Suomen Silmälääkäriyhdistys. Vastaava luku oli vuosi sitten 17 ja kaksi vuotta sitten 11.

Laukeamaton raketti. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Uudenvuoden ilotulitteiden aiheuttamien silmävammojen määrä lisääntyi selvästi vuoden takaiseen verrattuna, tiedottaa Suomen Silmälääkäriyhdistys.

Yhdistyksen selvityksen mukaan eri sairaaloissa hoidettiin silmävammoja kaikkiaan 29 potilaalla uudenvuodenaaton ja -päivän tienoilla.

Vuosi sitten vammoja oli 17 potilaalla ja kaksi vuotta sitten 11:llä. Tämänvuotista enemmän silmävammoja oli viimeksi vuonna 2009, Suomen Silmälääkäriyhdistys toteaa.

Vammoja saaneista kaksi oli alle 12-vuotiaita katsojia. Seitsemän oli puolestaan 12–17-vuotiaita ilotulitteita käsitelleitä lapsia.

– Ilotulitteen luovuttaminen tämänikäiselle on nykyisin laitonta, Silmälääkäriyhdistys kirjoittaa tiedotteessaan. Kaksi sai vaikeita, neljä keskivaikeita ja kaksi lieviä silmävammoja.

Kaikista vammautuneista 20 oli 18–56-vuotiaita. Heistä viisi oli katsojia, joilla ei ollut suojalaseja. Ilotulitteen itse sytyttäneitä oli 15.