Erikoinen keikka Seinäjoella – piispa heitti DJ-setin

Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peuran DJ-keikalla kuultiin melodista rokkia, iskelmää, klassista ja virsimusiikkia. Piispa keräsi keikalleen toista sataa lounastavaa kuulijaa.

piispat
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura kertoo yleisölle musiikkivalinnoistaan.
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura kertoo Petteri Lehtolan haastattelussa yleisölle musiikkivalinnoistaan Rytmikorjaamolla.Pasi Takkunen/Yle

Seinäjoella nähtiin hiukan totutusta poikkeava DJ-keikka, kun lounasyleisön eteen saapui lempimusiikkiaan soittamaan Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura. Hänen soittolistalta löytyi kappaleita muun muassa iskelmästä virsiin.

– Toivottavasti oli sellaista musiikkia, joka virkisti kuuntelijoita kesken työpäivän. Lounaan lomassa tällaista melodista musiikkia.

Piispan soittolistalle olivat päätyneet Frank Sinatra, Jaakko Löytty, Leningrad Cowboys ja Juha Tapio. Lisäksi kuultiin piispan työhön läheisesti liittyvä virsi Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

– Nämä on sellaisia kappaleita, joita minä mielelläni kuuntelen. Yleensä kuitenkin artisti kerrallaan, eikä näin pötkössä kuten nyt.

Yleisöä piispan DJ-keikalla.
Piispa sai DJ-keikan jälkeen lounasyleisöltä raikuvat aplodit.Pasi Takkunen/Yle

Muuna aikana piispa ehtii kuunnella musiikki lähinnä automatkoilla hiippakunnan laidalta toiselle. Silloin hän varaa musiikkia mukaan CD-levyllä tai kuuntelee radiota.

– Hengellinen musiikki on minulle tärkeää. Tässä työn ja vapaa-ajan raja on aika liukuva. Kuuntelen virsiä myös vapaa-ajalla.