Espanjan Podemos-puolue valmis hallitukseen

Espanjan hallitusneuvottelut etenevät ja maa on näillä näkymin saamassa vasemmistolaisen hallituksen. Podemos-puolueen johtaja esittää, että jos vasemmistohallistus syntyy, se alkaisi perua säästöpäätöksiä.

Ulkomaat
Podemosin puheenjohtaja Pablo Iglesias
Podemos-puolueen puheenjohtaja Pablo IglesiasLuca Pergiovanni / EPA

Espanjan mutkikkaat hallitusneuvottelut ovat nytkähtäneet hieman eteenpäin. Radikaalia vasemmistoa edustava uusi Podemos-puolue ilmoittaa olevansa valmis muodostamaan vasemmistohallituksen.

Podemosin johtaja Pablo Iglesias kertoo keskustelleensa hallituksen muodostamisesta Espanjan kuninkaan Felipen kanssa. Hallitusneuvotteluja käydään sosialistipuolueen ja kommunistisen Izquierda Unida -puolueen kanssa.

Iglesias kertoi tiedotustilaisuudessaan, että tavoittelee itse varapääministerin tehtävää.

Vasemmistohallitus peruisi edellisen oikeistohallituksen tekemiä säästöpäätöksiä ja hidastaisi talousvajeen supistamista, Iglesias kertoi.

Podemosin ongelmana on pidetty sitä, että itsenäistymistä havittelevilla katalonialaisilla on puolueessa vahva asema. Iglesiasin mukaan uusi hallitus vahvistaisi, että Espanja on useasta kansakunnasta koostuva valtio, johon Katalonia kuuluu.

Espanjan vaalit pidettiin 21.12.

Lähteet: Reuters, AFP