Juhlissa suomalainenkin osaa syödä pitkään ja sosiaalisesti – olemme silti tapojemme uhreja

Suomalainen ruokailukulttuuri on opittu aikaisessa vaiheessa. Päiväkodissa, koulussa ja armeijassa olemme oppineet syömään ripeästi ilman turhia pulinoita. Tästä huolimatta myös suomalaiset voivat oppia sosiaalisen tavan ruokailla, mutta se vaatii tietoista keskittymistä.

ilmiöt
Juhlaillallinen lautasella
Hanne Kinnunen / Yle

Suomalaisten ruokailukulttuuri poikkeaa monen ihannoimasta eteläeurooppalaisesta ruokailusta. Etelä-Euroopassa ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, johon käytetään paljon aikaa.

Iltapuolelle painottuva ruokailu tapahtuu rauhassa ja on kestoltaan pitkä, ja ruuan aikana myös keskustellaan päivän kuulumiset – ainakin mielikuvissa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Johanna Varjonen kirjoitti hyvinvointikatsauksessa vuonna 2012, että kodissa syöminen ankkuroi perheen yhteisen aterian ääreen vuosikymmenien ajan.

Ruokailu on kuitenkin muuttunut 1980-luvulla valmisaterioiden ja mikroaaltouunien myötä, jolloin ne vapauttivat ruoanvalmistuksen pakosta.

Suomalainen ruokailukulttuuri on opittu jo aikaisessa vaiheessa, ennen mikroaaltouuneja ja valmisaterioita. Siitä ovat huolehtineet päiväkoti, koulu ja armeija. Syöminen tapahtuu aikataulutetusti, nopeasti, ja ruokaillessa ollaan hiljaa. Kun syödään, niin silloin vain syödään.

Meillä se on usein niin, että ruokailu tekee siitä hetkestä juhlan.

Seppo Vesterinen

Näkyvätkö opitut pöytätavat ruokailussamme myös silloin, kun olemme à la carte -ravintolassa?

– Osittain näkyy, ja osittain ei. Viikonloppuisin ei olla niin kiireisiä, vaan tullaan kaveriporukalla syömään, maltetaan istua, seurustella ja ottaa lasi viiniä. Myös perhejuhlissa, kuten synttäreillä, saatetaan olla kolmen ruokalajin kanssa kolmesta neljään tuntiakin. Se on tosi rauhallinen tapahtuma perhepiirissä, kertoo kajaanilaisen ravintola Sulon palvelupäällikkö Teemu Ylipelkola.

Sosiaaliseen ruokailuhetkeen voi oppia

Kajaanilainen pariskunta Sanna Lanki ja Seppo Vesterinen käyvät ruokailemassa ulkona à la carte -ravintolassa muutaman kerran vuodessa. Kiirettä ei tällöin ruokaillessa ole, ja istumiseen ja seurusteluun varataan aikaa.

– Syömme melkein pitkän kaavan kautta, eli kolmesta ruokalajista kaksi, kertoo Sanna Lanki.

Erikoistutkija Varjonen kertoo hyvinvointikatsauksessa, että aiemmin ulkona syöminen vapaa-ajalla oli erityistä. Se juhlisti merkkipäivää tai oli juhla itsessään. Samalla linjalla on myös Seppo Vesterinen.

Osittain näkyy ja osittain ei. Viikonloppuisin ei olla niin kiireisiä.

Teemu Ylipelkola

– Meillä se on usein niin, että ruokailu tekee siitä hetkestä juhlan.

Myös elämäntilanne voi vaikuttaa ruokailutapoihin. Sanna Lanki kertoo, että ruokailutilanne oli kiireinen vielä silloin, kun lapset olivat pieniä.

– Nyt kun olemme kaksi itsellistä ihmistä, se on muuttunut. Nyt mennään ja syödään rauhassa, pohtii Lanki.

Pariskunta katsoo toisiaan pöydän äärellä.
Seppo Vesterinen ja Sanna Lanki varaavat seurusteluun aikaa käydessään ulkona syömässä.Niko Mannonen / Yle

Lapsuudessa ja työelämässä opittu hoppu näkyy välillä ruokailussa, ja siitä ei tahdota päästä eroon.

– Kyllä ne opit ovat aika syvällä, ja seurasta riippumatta ruokailu on välillä kiireinen, miettii Vesterinen.

Suomalainen voi oppia ruokailemaan myös kiireettömästi. Lanki oppi tämän vuorotteluvapaalla, ja töiden alkamisesta huolimatta oppi on jäänyt ruokailutapahtumaan.

– Se pitää tietoisesti säilyttää, eikä saa lähteä mukaan siihen kiireeseen. Uskon, että sen voi oppia ja kannattaa oppia. Siinä tulevat eri tavalla esille ruuan maut. Se on ruuan kunnioittamista ja tapahtumien arvostamista, toteaa Lanki.