Muistatko koskaan nähneesi asunnonvälittäjän haastattelua, jossa ei povattaisi asuntojen hintojen nousua ja vakuuteltaisi, että juuri nyt on hyvä hetki ostaa oma kämppä?
Muistatko nähneesi asianajajaa, joka korostaisi edustamansa rikollisen pahaa tahtoa ja rikoksen törkeyttä?
Muistatko kuulleesi poliitikkoa, joka ei olisi täysin vakuuttunut oman ideologiansa paremmuudesta?
Et tietenkään, koska asunnonvälittäjä, asianajaja ja poliitikko lobbaavat omaa asiaansa. Asunnonostajan, tuomarin ja äänestäjän kannattaa kuulla myös muita näkemyksiä ennen päätöksen tekemistä.
Mutta entäpä asiantuntijat?
Asiantuntijan pitäisi esiintyä objektiivisesti ja unohtaa oma maailmankatsomuksensa, kun hän tulkitsee käsillä olevaa tietoa. Mutta missä vaiheessa asiantuntija muuttuu puolueettomasta, eri vaihtoehtoja neutraalisti tarkastelevasta yleistietäjästä yhden totuuden torveksi?
Rajankäyntiä on käyty viime aikoina muun muassa hallituksen ja perustuslakiasiantuntijoiden välisessä kissanhännänvedossa. Elinkeinoministeri Olli Rehn syyttää (siirryt toiseen palveluun) perustuslakiasiantuntijoita siitä, että he tulkitsevat lakia ylettömän tiukasti, toisinaan myös ideologisesti värittyneiden lasien takaa. Syytös on raju, mutta ei poikkea siitä, mitä esimerkiksi kokoomuksen Ben Zyskowicz on jo pitkään harmitellut.
Helsingin Sanomat taas avasi viikonloppuna talouseksperttien kiistaa siitä, pitäisikö taloudessa elvyttää vai kiristää. Keskustelu kärjistyi viime vuonna, kun asiantuntijat jäivät kiistelemään siitä, mikä on paras tapa hoitaa talouden kurjaa tilannetta.
HS nosti viikonlopun jutussaan (siirryt toiseen palveluun) esille kaksi talousviisasta: Juhana Vartiaisen ja Markus Jäntin. He opiskelivat samaa kurssia Åbo Akademissa: erikoistuivat samoihin asioihin ja asuivat samaan aikaan Ruotsissa. Taustasta huolimatta miehet tulkitsevat todellisuutta hyvin eri tavoin: Vartiainen kannattaa kiristävää finanssipolitiikkaa, Jäntti taas elvyttävää. Eikä ihme! Jäntti oli perustamassa vasemmistoliittoa, Vartiainen taas on kokoomuksen kansanedustaja.
Taloustieteen professori Russ Roberts on pohdiskellut samaa asiaa eli talousviisaiden tulkintaeroja. Roberts twiittasi (siirryt toiseen palveluun) "yllättävästä sattumasta": elvytystä kannattavat taloustieteilijät kannattavat myös laajaa valtiota, ja elvytystä vastustavat kannattavat pienempää valtiota.
Robertsin mukaan taloustieteilijät näkevät, mitä haluavat. "Meillä on taipumus tulkita tilastoja tavalla, joka vahvistaa meidän näkemyksiämme maailmasta ja jättää huomiotta tutkimukset, jotka menevät toiseen suuntaan", hän kirjoittaa.
Roberts korostaa, että myös talousviisaat ovat inhimillisiä ja siksi alttiita itsepetokselle.
"Taloustieteilijät harvoin, jos koskaan, myöntävät muuttaneensa näkemyksiään empiirisen näytön perusteella. Tulkitsemme helposti omaa maailmankatsomustamme haastavat tutkimustulokset sekaviksi ja ei-niinkään-vakuuttaviksi."
Yleisöllä pitää olla riittävästi tietoa eri vinkkeleistä, ja median tehtävä on sitä tarjota.
Roberts on oikeassa siinä, että ihmiset ovat subjektiivisia, reaktiivisia ja alttiita antamaan tunteiden vaikuttaa analyyseihinsä. Mutta osa on tätä enemmän, osa pystyy paremmin objektiiviseen, pragmaattiseen ja analyyttiseen arviointiin.
Poliitikot saavat kernaasti olla idealisteja ja ideologeja – se kuuluu työnkuvaan. Mutta vaarallisille vesille mennään, jos ideologia sokaisee esimerkiksi julkisessa keskustelussa asiantuntijana esiintyvän tutkijan analyyseja.
Asiantuntijan pitäisi pystyä tulkitsemaan käsillä olevaa dataa myös ilman aatteellista painolastia. Asiantuntijan pitäisi pyrkiä puolueettomaan arvioon ilman, että joka ongelmaan tuputetaan omaa lempiratkaisua – esimerkiksi nyt vaikka elvytystä tai leikkauksia.
Kaikki julkisessa keskustelussa asiantuntijana esiintyvät eivät tietenkään tähän pysty. Eikä tiede ole aina eksaktia, täsmällistä – myös sitä pitää voida tulkita. Mutta kun asiantuntija valjastaa akateemisen maailman ja tieteen perustelemaan omaa politiikkaansa tai subjektiivista maailmankuvaansa, ollaan jo huteralla maaperällä.
Perustuslaki- ja talousasiat ovat monimutkaisia. Kuka on oikeassa? Vaikea sanoa, mutta yksi asia on varmaa: yleisöllä pitää olla riittävästi tietoa eri vinkkeleistä, ja median tehtävä on sitä tarjota.
Tässä myös toimittajat voisivat skarpata. Median tulisi pitää huolta siitä, että se nostaa julkiseen keskusteluun riittävästi myös puolueettomia asiantuntijoita – ei oman maailmankuvansa subjektiivisia aatekauppiaita.
Meidänkin pitäisi kysyä itseltämme, käytämmekö asiantuntijoina aina samoja ihmisiä vai pyrimmekö laajentamaan julkisessa keskustelussa olevien asiantuntijoiden ryhmää. Annammeko mikrofonin välillä jollekin muullekin kuin tutulle ja turvalliselle lempihaastateltavallemme?
