Äkillinen kylmä sää tappoi kymmeniä Taiwanissa

Paleltumiskuolemien lisäksi nopea lämpötilan lasku oli kohtalokas monelle sydänsairaalle. Yleensä Taiwanin tammikuussa kukkivat luumupuut.

Ulkomaat
Lähikuva jääpuikoista bussiaseman katoksen reunassa.
Tammikuu on ollut epätavallisen kylmä laajalti Aasiassa. Nämä jääpuikot kuvattiin viikonloppuna Hongkongin Tai Mo Shaninssa, jossa sunnuntai oli kylmin päivä 59 vuoteen. Jérôme Favre / EPA

Epätavallisen nopea lämpötilan lasku vaati viikonlopun aikana jopa 57 ihmisen hengen Taiwanin pääkaupunkiseudulla, kertovat viranomaiset.

Lämpötila putosi Taipeissa ja sen ympäristössä neljään asteeseen eli kylmimmilleen 16 vuoteen. Lähiseuduilla lämpötila kävi alle kahdessa asteessa.

Lämpötilan nopea lasku oli kohtalokas monille sydän- ja hengityselinsairauksista kärsineille vanhuksille.

Kylmää vastaan neuvottiin juomaan lämmintä vettä

Tammikuu tosin on Taiwanissa vuoden kylmin kuukausi, mutta keskilämpötila on normaalisti lähellä 15:tä astetta ja luumupuut kukkivat. Lumi on harvinaisuus vuoristoja lukuun ottamatta, mutta nyt sitä on satanut myös muualla.

Meteorologien ennustaessa poikkeuksellisen kylmää viikonloppua terveysviranomaiset antoivat verenkiertoelimistön sairauksista kärsiville omia ohjeitaan. Heitä kehotettiin muun muassa välttämään mielenliikutuksia, juomaan lämmintä vettä ja varaamaan vuoteen viereen lämpimät vaatteet heti aamulla päälle puettaviksi, kertoo Taipei Times (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Kylmän säärintaman ennustetaan väistyvän Taiwanin päältä tiistaina.

Lähteet: AP, Yle Uutiset