Susijahti onnistui Köyliössä: "Eivät pelänneet ihmistä yhtään"

Satakunnan susijahdissa onnistuttiin kaatamaan kaksi sutta viikonvaihteessa Säkylän Köyliössä. Viiden suden laumasta ammuttiin kaksi nuorta yksilöä.

susi
Susi
Yle

Satakunnan susijahdissa onnistuttiin kaatamaan kaksi sutta sunnuntaina Säkylän Köyliössä. Kannanhoidollisena tavoitteena oli kaataa nuoria yksilöitä. Tässä jahti onnistui. Viiden suden laumasta ammuttiin nuori uros ja naaras.

Susien metsästys sujui jahtipäällikkö Jari Kallion mukaan kohtuullisen helposti.

– Niiden vakituinen olinpaikka on melko pieni alue. Kun jäljet löydettiin, 50 metsästäjää kiersi lauman mottiin.

Sudet eivät Kallion mukaan säikkyneet ihmisiä.

– Laumasta jäi sellainen kuva, että ihmistä ei pelätty yhtään. Sudet kulkivat kaikessa rauhassa enintään 300 metriä ajomiehiä edellä.

Tutkittavaksi Luonnonvarakeskukseen

Köyliössä kaadetut sudet kuljetetaan maanantaina tutkittavaksi Luonnonvarakeskuksen suurpetoyksikköön Savukoskelle. Niiltä otetaan Kallion mukaan muun muassa DNA-näyte. Lisäksi ruumiinavauksessa selvitetään, mitä ne ovat syöneet.

Sudet kulkivat kaikessa rauhassa ajomiesten edellä.

Jahtipäällikkö Jari Kallio

– Tutkimuksissa pyritään ainakin selvittämään, ovatko ne puhtaita susia, vai onko niihin sekoittunut jotain muuta lajia.

Kallion mukaan Köyliön alueelle jää kahden yksilön kaatamisesta huolimatta vielä jäljelle elinvoimainen lauma.