Ärjänsaaren hakkuut huolettavat: "Ikävää, että olemme näin myöhässä"

UPM pääsee aloittamaan hakkuut Oulujärven Ärjänsaaressa pian, kunhan jäätie kantaa metsäkoneet ja tukkirekat. Idyllisen saaren hakkuut aiheuttavat paljon huolta, vaikka UPM vakuuttaa huolehtivansa että maisemat ja virkistysarvot säilyvät.

hakkuut
Ärjänsaaressa on pitkiä hiekkarantoja.
UPM aikoo pitää Ärjänsaaren virkistysarvoista huolta.Hanne Kinnunen / Yle

Metsäyhtiö UPM:n suunnitelmat Ärjänsaaren hakkuista herättävät kovaa huolta erityisesti luontoaktiiveissa ja kotiseutututkijoissa. Oulujärven historiasta paljon kirjoittanut professori Reijo Heikkinen kutsuu Ärjän hakkuita raiskaukseksi mielipidekirjoituksessaan Kainuun Sanomissa 25.1.2016.

Ärjänsaari on ollut koko Oulujärven upein saari, vyöryvine törmineen, laakeine hiekkarantoineen ja humisevine honkineen. Vastaavaa ei muualta löydy. Nyt tämä Oulujärven helmi muuttuu järeiden hakkuiden tuloksena pelkäksi raiskioksi ja sen virkistys- ja kauneusarvot menetetään vähintään sadaksi vuodeksi.

UPM:n puunhankinnan ja metsätalouden viestintäjohtaja Aili Piiroinen vakuuttaa, että Ärjänsaaren hakkuissa huolehditaan, että virkistysarvot, monimuotoisuus ja maisemat eivät kärsi. Yhtiö seuraa julkista keskustelua tarkasti myös nyt, kun kainuulaisille alkaa valjeta, että hakkuut ovat todellakin alkamassa.

– Kaikki julkisessa keskustelussa esille nousevat uhat eivät perustu asioihin, joita mainitaan meidän hoito- ja käyttösuunnitelmassamme. Hakkuista huolestuneet ovat olleet meihin suoraankin yhteydessä, ja kun olemme esitelleet heille, mitä saaressa aiotaan oikeasti tehdä, he ovat ymmärtäneet, että otamme huomioon maisemat, monimuotoisuuden ja virkistysarvot, sanoo Piiroinen.

UPM:llä ei tällä tietoa ole suunnitelmia järjestää hakkuista työmaa-aikaista tiedotustilaisuutta, vaan huolestuneille vastataan henkilökohtaisesti, sanoo Piiroinen.

Luontoväki harmittelee myöhäistä heräämistään

Ärjänsaaren hakkuita ovat professori Reijo Heikkisen lisäksi julkisesti vastustaneet muiden muassa Kajaanin kaupunginvaltuutetut Markku Heikkinen (sd.) ja Silja Keränen (vihr.).

– UPM:lle täytyy antaa paljon kiitosta siitä, että he ovat aidosti paneutuneet Ärjänsaaren hakkuiden hoitamiseen. Suunnitelmia on käsitelty avoimesti ja ihmisiä on osallistettu. Metsänkäsittelymuodot vaikuttavat myös olevan oikean suuntaisia, koska aukkohakkuiden sijaan on suunnitteilla pienaukkohakkuita ja yläharvennuksia, sanoo Silja Keränen.

Kun olemme esitelleet heille, mitä saaressa aiotaan oikeasti tehdä, he ovat ymmärtäneet, että otamme huomioon maisemat.

Aili Piiroinen

Keränen on kuitenkin erittäin huolissaan hakkuiden jälkivaikutuksista tuulisella järvenselällä olevaan saareen.

– Ärjänsaaren pinta-ala on 270 hehtaaria, ja jos 120 hehtaarin alueella hakataan pois noin puolet puustosta, on se todella paljon. Saaressa ei tule olemaan luonnontilaisuuden tuntua moneen vuoteen noiden hakkuiden jälkeen. Lisäksi on mahdoton arvioida, miten hakkuut altistavat saaren tuulituhoille.

Reijo Heikkinen ihmettelee mielipidekirjoituksessaan, etteivät kainuulaiset ole pitäneet Ärjänsaaren hakkuista meteliä. Keränen harmitteleekin, että Ärjän hakkuita on herätty vastustamaan mitä ilmeisimmin liian myöhään.

– Tässä vaiheessa lienee enää mahdollista vain toivoa, että UPM luopuisi noin voimakkaista hakkuista. Toinen vaihtoehto on Ärjänsaaren vaihtaminen muihin maa-alueisiin esimerkiksi Metsähallituksen tai Kajaanin kaupungin kanssa ja sitä kautta hakkuista luopuminen.

Silja Keränen muistuttaa, että UPM:n pitää huolehtia myös saaren palveluista. Laiturin UPM jo uusi, mutta mökit ja muut rakenteet vaativat paljon parantamista.