Talouspolitiikan arviointineuvosto tyrmää tiistaina julkistetussa raportissaan suorasanaisesti hallituksen verolinjan: hallituksen päätös olla puuttumatta verotuksen tasoon voidaan kyseenalaistaa, lausuu raportti.
Isku osuu Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ytimeen: kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa käytyjen hallitusohjelmaneuvottelujen ensimmäinen päätös kun oli, että kokonaisveroaste ei nouse.
Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan tutkimustieto ei kuitenkaan tue hallituksen valitsemaa verolinjaa. Päinvastoin, sitoutuminen sopeuttamiseen pelkästään menojen ja sosiaaliturvan leikkauksilla rajoittaa tarpeettomasti finanssipolitiikan keinoja, raportti arvioi.
Eri yliopistojen taloustieteen professoreista koostuva arviointiryhmä katsoo, ettei sitoutuminen tietyn veroastetason ylläpitämiseen ole edes perusteltua, koska veroaste ei muutoinkaan ole hyvä tapa mitata julkisen sektorin kokoa.
Veroasteella tarkoitetaan verotulojen suhdetta kokonaistuotantoon.
Alemmat alv-kannat pois?
Professorit kummastelevat hallituksen veropolitiikkaa muutoinkin, koska verotuloja ei ole haluttu lisätä sellaisillakaan tavoilla, jotka eivät heikentäisi tai voisivat jopa parantaa verojärjestelmän tehokkuutta.
Esimerkkeinä arviointineuvosto nimeää perintöveron, joka pienenee sekä alennetut arvonlisäverokannat, jotka hallitus säilyttää ennallaan. ”Vaikka siirtyminen tasaisempaan arvonlisäveroon lisäisi merkittävästi verotuloja ja samalla tehostaisi verojärjestelmää”, raportti hämmästelee.
Arviointineuvosto päätyykin varovaiseen suositukseen korottaa alennettuja arvonlisäverokantoja.
”Yksi vaihtoehto hallituksen politiikalle olisi ollut fiskaalinen devalvaatio, jossa työnantajien sosiaaliturvamaksujen alennus olisi rahoitettu arvonlisäveroa korottamalla. Mahdollisesti parempi vaihtoehto olisi ollut rahoittaa kilpailukykypaketti ainakin osittain korottamalla alennettuja arvonlisäverokantoja. ”
Jännite luotu työmarkkinoille
Hallituksen toimia kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi professorit pohtivat monelta kantilta. Ongelmana on, ettei mahdollisia toimenpiteitä kilpailukyvyn parantamiseksi ole montaa.
Suorastaan riskialtista arviointineuvoston mukaan on työvoimakustannusten alentamispolitiikka eli kun hallitus esittää työnantajien sotu-maksun alentamista ja sen rahoittamista pienentämällä julkisen sektorin kustannuksia ja työllisyyttä.
Arvioijat pitävät suorastaan epärealistisena hallituksen perusoletusta, etteivät kaavaillut toimet vaikuta palkkoihin. Oletettavaa on, että ”työntekijät ja ammattiliitot vaativat kompensaatioita menettämistään muista kuin palkkaa koskevista eduista”, raportti toteaa kuivasti.
Samansuuntaisesti työmarkkinatilannetta on arvioitu aina siitä lähtien kun ensimmäinen yritys yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi kariutui: tulevalla liittokierroksella haetaan revanssia palkankorotuksilla.
”Kilpailukykypaketti näyttää luovan jännitteitä työmarkkinoille”, arvioivat myös professorit.
Hallituksen laskelmat mättävät
Talouspolitiikan arviointineuvosto erittelee pitkään myös hallituksen päätösten taustalla olevia laskelmia, eikä lopputulos mairittele.
Professorien mukaan muun muassa työvoimakustannusten alentamisen työllisyysvaikutukset ovat hyvin todennäköisesti selvästi pienemmät kuin hallituksen laskelmissa oletetaan.
Niin ikään hallituksen arviot koko kilpailukykypaketin työllisyysvaikutuksista ovat epärealistisen suuria. Siitäkin syystä paketin rahoitus on epävarmalla pohjalla, kuuluu arvio.
Lisäksi kilpailukykypaketin arvioidut kustannukset nousevat, jos osa julkiselta sektorilta vähennetyistä työntekijöistä jää työttömiksi.
Hallituksen kaavailemien koulutusleikkausten professorit arvioivat syövän Suomen tulevaa talouskasvua, siksi niitä pitäisi välttää.
Kuin osoituksena siitä, kuinka ahtaassa paikassa hallitus nyt finanssipolitiikallaan operoi, korostaa arviointineuvosto kuitenkin, että hallituksen sopeutustoimien mitoitus ja aikataulu ovat perusteltuja. Kritiikki kohdistuu keinovalikoimaan.
Professoreista koostuva riippumaton arviointineuvosto toimii Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) yhteydessä, mutta ei ole osa sen organisaatiota.
Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Roope Uusitalo ja kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ovat vieraana illan A-studiossa, TV1 klo 21








