Kiina karkotti pidätettynä olleen ruotsalaisaktivistin

Ihmisoikeusaktivisti Peter Dahlin pidätettiin tammikuun alussa. Hänen pidätyksensä herätti kansainvälistä huomiota sen jälkeen, kun Kiinan valtiontelevisio esitti videon, jolla Dahlin tunnustaa rikkoneensa Kiinan lakia.

Ulkomaat
Kuvankaappaus Kiinan television lähettämästä videosta, jossa Peter Dahlin sanoi rikkoneensa lakia.
Kuvankaappaus Kiinan television lähettämästä videosta, jossa Peter Dahlin sanoi rikkoneensa lakia.Reuters

Kiina on karkottanut pidätettynä olleen ruotsalaisen ihmisoikeusaktivisti Peter Dahlinin, Kiinan ulkoministeriö ilmoitti tiistaina.

Ruotsin ulkoministeriö kertoi eilen maanantaina, että kolme viikkoa pidätettynä ollut Dahlin on päässyt vapaaksi. Kiinan mukaan Dahlinia ei vapautettu vaan karkotettiin, koska hän oli tunnustanut syyllistyneensä rikoksiin, joista häntä epäiltiin.

Kiina on sanonut epäilevänsä Dahlinia "kansallisen turvallisuuden uhkaamisesta". Valtiollinen tv-kanava CCTV esitti viime viikolla videon, jolla Dahlin tunnustaa rikkoneensa Kiinan lakia ja pyytää anteeksi. Dahlinin tukijat ovat arvioineet, että tunnustus vaikutti paineen alla annetulta.

35-vuotias Dahlin on ollut perustamassa järjestöä, joka sanoo kouluttavansa kiinalaisia ihmisoikeusjuristeja. Järjestön tiedottajan mukaan myös Dahlinin kiinalainen tyttöystävä Pan Jinping on vapautettu, mutta hän ei ole lähtenyt maasta. Pan pidätettiin suunnilleen samaan aikaan kuin Dahlin.

Lähteet: Reuters, AFP