Turvapaikanhakijoita vapaaehtoisiksi päiväkoteihin – "kokemukset olleet hyviä"

Turvapaikanhakijoita on harjoittelijoina kolmessa päiväkodissa Mikkelin alueella. Suunnitteilla on myös avustavia tehtäviä vanhuspalveluissa.

turvapaikanhakijat
Päiväkotilapset tekevät lumiukkoa.
Tarja Nyyssönen / Yle

Mikkelissä joutilaisuudesta kärsiville turvapaikanhakijoille on hankittu harjoittelupaikkoja päiväkodeista. Tällä haavaa turvapaikanhakijoita on harjoittelussa kolmessa päiväkodissa.

– He tekevät erilaisia avustavia tehtäviä ryhmän tukena ihan riippuen siitä, mitä päiväkodin vastuuhenkilöt heille tehtäväksi antavat, sanoo Suonsaaren vastaanottokeskuksen johtaja Heikki Väätämöinen.

Tällä haavaa Peitsarin, Lähemäen ja Rantakylän päiväkodeissa harjoittelee viisi turvapaikanhakijaa. Lisäksi neuvotteluita käydään harjoittelupaikoista Graanin vanhusten palvelutalon ruoka- ja pyykkihuollossa.

– Jos kaikki menee hyvin, niin pian noin kymmenen ihmistä on pian erilaisissa harjoitteluissa. Toivomme tietysti, että tällaista toimintaa voitaisiin laajentaakin, Väätämöinen sanoo.

Väätämöinen on tyytyväinen siihen, että turvapaikanhakijoista suhteellisen moni on saatu mielekkään tekemisen pariin.

– Meillä on parikymmentä ihmistä kieliopinnoissa, ja kun siihen lasketaan harjoittelussa olevat päälle, niin se on jo kymmenen, viidentoista prosentin osuus asukkaista, Väätämöinen sanoo.

Vapaaehtoistehtävien kirjoa pyritään pikku hiljaa kasvattamaan Suonsaaressa. Suunnitteilla on esimerkiksi erilaisen naapuriavun tarjoaminen lähistön asukkaille.

– Sellaista lumenluontia ja vastaavaa. Kaikki mielekäs tekeminen on arvokasta ja tervetullutta, vastaanottokeskuksessa kun ajan tappaminen on se isoin ongelma, Väätämöinen sanoo.