Poliisi tyrmää väitteet susien houkuttelemisesta pihapiiriin – laumojen häirinnästä kuitenkin havaintoja

Itä-Suomen poliisilaitoksella ei ole tiedossa yhtäkään tapausta, jossa haaskoja olisi käytetty susien houkuttelemiseen pihoihin. Julkisuudessa on esitetty väitteitä susien houkuttelemisesta lähelle asutusta, jotta poliisi myöntäisi tällaiselle pihasudelle kaatoluvan.

Kotimaa
Susi
Kuvassa susi.AP Graphics Bank

Itä-Suomen poliisilaitoksen eräyhdyshenkilö, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen on joutunut häränsavuille viime päivien susilausuntojensa vuoksi. Pohjolaisen on tulkittu vahvistaneen luonnonsuojelijoiden väitteen siitä, että susia olisi Itä-Suomessa houkuteltu pihapiiriin haaskojen avulla.

Pohjolainen kieltää yksiselitteisesti tällaisen tulkinnan.

– Meillä ei ole ollut yhtään sellaista tilannetta, että olisi löytynyt tällaisia haaskoja, luvallisia tai luvattomia.

– Täytyy melkein pyytää anteeksi, jos viestintäni on epäonnistunut, hän sanoo.

"Susilaumoja pidetään liikkeellä"

Haaskahoukuttelun sijasta poliisilla on tietoa siitä, että susilaumoja on tahallaan häiritty Itä-Suomessa.

– Olemme saaneet viranomaiselta luotettua ja tarkastettua tietoa siitä, että alueella on tapahtunut tällaista toimintaa.

Häirinnän motiivi on vielä hämärän peitossa, mutta kyse on poliisin näkökulmasta selvästi susilauman elämän häiritsemisestä liikkumalla niiden perässä ja pitämällä ne liikkeellä.

Metsästäjillä luvallista liikehdintää

Pohjolaisen mukaan susien häirintää ei pidä sekoittaa siihen liikkumiseen, jota metsästäjät ovat tehneet sen jälkeen, kun Suomen riistakeskus myönsi kaatoluvat susien kannanhoidolliseen metsästykseen.

– Lupa-alueilla alkoi silloin täysin luvallinen seuranta, jolloin metsästäjät alkoivat kartoittaa oman lupa-alueensa susien liikkeitä.

Ylikomisarion mukaan moottorikelkalla ajelu metsässä täyttää rikoksen tunnusmerkistön vasta sitten, jos niillä ajetaan susien perässä pyyntitarkoituksessa.

– Meillä ei ole tällä hetkellä Itä-Suomessa esitutkinnassa yhtään susiin kohdistuvaa salametsästysrikosta, hän muistuttaa.

Häiriköitä vain pieni osa

Pohjolainen korostaa, että susien epämääräistä häirintää tekee vain hyvin pieni joukko metsästäjiä.

– Sitä eivät tee valistuneet ja järjestäytyneet metsästäjät. Suurin osa metsästäjistä noudattaa metsästyslainsäädäntöä ja toimii eettisesti oikein, hän kehuu.

Pienen häirikköryhmän toiminta voi kuitenkin saada suuret mittasuhteet esimerkiksi mediassa.

– Ja jos viranomaisen viestintä vielä pikkuisen epäonnistuu, on tulos tässä, Pohjolainen hymähtää.