yle.fi-etusivu

Metropolia osa-aikaistaa 42 työntekijää – ketään ei irtisanota

Ammattikorkeakoulun rahoitus vähenee 11 miljoonalla eurolla vuoteen 2018 mennessä.

Metropolia ammattikorkeakoulu
Metropolian kyltti polkupyöräparkin vieressä.
Yle

Metropolia ammattikorkeakoulun yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona. Ketään ei irtisanota, mutta 42 työntekijän työt osa-aikaistetaan seuraavan kolmen vuoden aikana.

Lisäksi säästöjä saadaan "luonnollisen poistuman" kautta, kertoo Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

– Meillä on sellainen ikärakenne, että seuraavan kolmen vuoden aikana monelle tulee eläkeikä täyteen, Konkola sanoo.

Osa-aikaistaminen tulee koskemaan 30 opettajaa ja 12 muuta Metropolian työntekijää.

Metropolia saavuttaa järjestelyillään 7,6 miljoonan euron säästöt vuosina 2016-18. Ammattikorkeakoulun rahoitus vähenee 11 miljoonalla eurolla vuoteen 2018 mennessä.

– Myös tilojen käytön keskittäminen tulee vähentämään kustannuksiamme, Konkola lisää.

Valtio vähentää ammattikorkeakoulujen rahoitusta tänä vuonna yhteensä runsaalla 30 miljoonalla eurolla.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Vaakakapina

Kun syömishäiriö söi seksuaalisuuden

Työelämä

Tabu tai ainakin noloa tunnustaa – isolla osalla suomalaisista on tylsää töissä

Hyönteisruoka

Ruokamarkkinoille rynnivät hyönteiset voivat olla vaarallista syötävää allergikoille

Paini

Petra Olli hävisi avauksensa MM-paineissa