Ex-opetusministeri arvostelee hallitusta Helsingin yliopiston jätti-irtisanomisista

SDP:n varapuheenjohtaja, entinen opetusministeri Krista Kiuru sanoo olevansa järkyttynyt Helsingin yliopiston irtisanomisista. Yliopisto irtisanoo 570 ihmistä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kotimaa
Helsingin yliopiston logo
Marja Väänänen / Yle

SDP:n varapuheenjohtaja ja entinen opetusministeri Krista Kiuru syyttää hallitusta Helsingin yliopiston jättimäisistä irtisanomisista. Porilaiskansanedustaja Kiuru sanoo olevansa yliopiston keskiviikkoisesta irtisanomisilmoituksesta järkyttynyt ja surullinen.

Helsingin yliopisto vähentää noin 980 työntekijää, joista irtisanotaan 570. Säästötavoite on ollut 86 miljoonaa euroa, koska yliopiston määrärahoja leikataan merkittävästi. Myös muissa korkeakouluissa tehdään merkittäviä irtisanomisia lähivuosina.

"Paimenkirjeitä ja hokemia kilpailukyvystä"

Kiuru katsoo, että hallitus suhtautuu koulutusleikkauksiin härkäpäisesti ja välinpitämättömästi. Muutosturvaa yliopistoväelle ei Kiurun mielestä ole haluttu tarjota.

Hallitus ei ole pitänyt yhtäkään kriisi-istuntoa auttaakseen koulutuskenttää ja sen ammattilaisia.

Krista Kiuru (sd.)

– Hallitus ei ole pitänyt yhtäkään kriisi-istuntoa auttaakseen koulutuskenttää ja sen ammattilaisia äkillisessä rakennemuutoksessa. Keppiä, vähättelyä ja paimenkirjeitä on kyllä riittänyt, Kiuru arvostelee.

Krista Kiuru katsoo, että hallitus ei ymmärrä koulutuksen merkitystä. Hän pitää erikoisena, että oppositiossa ollessaan nykyinen päähallituspuolue keskusta ja hallituspuolue perussuomalaiset pitivät edellisen hallituksen koulutussäästöjä kohtuuttomina. Tuolloin Helsingin yliopistolta leikattiin 13 miljoonaa euroa.

– Hokeminen uudistamisesta, kilpailukyvystä, vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta ei nyt auta. Sipilän hallituksen ajamilla jättisäästöillä on suuri vaikutus maamme kilpailukykyyn pitkällä aikavälillä, Kiuru sanoo.