Kemissä filosofoidaan kahvikupin ääressä – tavoitteena irtiottoja arjesta ja lohdutusta

Kemin kirjastolla aloittaa tänään keskiviikkona filosofia-kahvila. Tarkoituksena on mennä keskusteluissa pintaa syvemmälle ja ammentaa sieltä voimaa itselleen.

kahvilat
Filosofiaa ja kahvittelua
Karoliina Haapakoski / Yle

Loppusyksystä Kemiin paluumuuttajana tullut filosofian lehtori Jarmo Eskelinen käveli loppuvuodesta kirjastotoimenjohtaja Liisa Hyvärisen luo ja ehdotti, että kirjastolla alettaisiin pitää filosofia-kahvilaa.

– Tämä aika on ehkä otollinen sille, että ihmiset kaipaavat ehkä jotain muutosta yhteiskunnassa, kun ollaan hieman hakusessa. Filosofiahan voisi ehkä lohduttaa tässä asiassa, kahvilassa keskustelun vetäjänä toimiva Eskelinen sanoo.

Eskelinen kertoo, että aluksi on tarkoitus kuulostella, onko osallistujilla lempifilosofeja. Miehen suunnitelmissa on, että toiminnan jatkuessa jokainen voisi pitää alustuksen valitsemastaan filosofista, jonka pohjalta osallistujat keskustelisivat.

– Lisäksi luettaisiin filosofisia tekstejä ja nettiäkin voisi käyttää hyväksi. Tämä olisi se runko, jonka perusteella lähdettäisiin liikkeelle.

Sukellus pintaa syvemmälle

Kirjasto on luvannut tarjota kokoontumispaikan lisäksi osallistujille kahvit.

– Varmastikin sivistynyt keskustelu ja kahvittelu voivat tuntua todella rentouttavalta, Eskelinen toteaa.

Eskelinen tähdentää, että kahvilaan ovat tervetulleita kaikki, joilla on kiinnostusta filosofiseen ajatteluun. Hän uskoo kahvilan antavan yhteisöllisyyden tunnetta ja tuovan esiin kiinnostavia ajattelijoita ja heidän taustojaan.

– Ja myös irtiottoja arjesta. Voimme mennä asioissa pintaa syvemmälle ja ehkä semmoinen pinnallisuus ja ostohysteria jäävät välillä piiloon. Saamme sieltä syvemmältä voimaa tähän elämän pintakerrokselle, Eskelinen filosofoi.