Koe uusi yle.fi

Hätätietokortti lompakossa voi pelastaa lemmikkisi hengen

Onnettomuus tai kuolema vaikuttaa myös lemmikkieläinten elämään. Lappeenrannan Seudun Eläinsuojeluyhdistys kehitteli syksyllä kortin, jonka avulla kotona odottaville lemmikeille osataan toimittaa apua.

Kotimaa
Eetu-kissa raukena sängyllä.
Jorma Tuominen / Yle

Lappeenrannan Seudun Eläinsuojeluyhdistys julkaisi verkkosivuillaan syksyllä lemmikin omistajille tarkoitetun hätätietokortin (siirryt toiseen palveluun). Lompakkoon sujautettavan kortin avulla eläimistä saadaan tieto, mikäli lemmikin omistajalle sattuu jokin onnettomuus.

Korttiin merkitään ihminen, joka on luvannut ottaa lemmikin hoitoonsa. Jos sellaista ei löydy, voi ottaa yhteyttä esimerkiksi paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen ja kysyä, voisiko sen merkitä lemmikkieläimen hoitajaksi onnettomuustilanteessa.

Ajatus kortista alkoi itää Lappeenrannan eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtajan Suvi Rautsialan mielessä, kun hän törmäsi Facebookissa ulkomaisiin versioihin hätätietokortista. Niiden pohjalta Rautsiala päätti kehitellä kortista suomalaisen version.

– Hirmu monella yksinäisellä ihmisellä on lemmikkejä. Eräskin terveydenhoitopuolella töissä oleva ihminen kertoi tapauksesta, missä osastolle oli tullut ihminen, joka ei pystynyt puhumaan. Meni useampi päivä, ennen kuin selvisi, että hänellä on kissa kotona. Sosiaalityöntekijät joutuivat sitten etsimään naapureita, jotka ottaisivat sen hoitoon.

Tieto kortista alkoi levitä sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun Lappeenrannan eläinsuojeluyhdistys julkaisi sen sivuillaan. Myös muut tahot alkoivat julkaista vastaavankaltaisia kortteja. Se on Rautsialan mukaan hieno asia.

– Pääasia on, että eläinten asemaa saadaan parannettua, oli kortti kenen tahansa – vaikka itse tehty.

Kortista on moneksi

Lemmikkieläinten hätätietokorttia voi käyttää samalla ICE-kortin korvikkeena. Sen avulla tieto onnettomuudesta kulkeutuu uhrin lähiomaiselle.

– Itsellänikin on sellainen, vaikka minulla on mies meidän kissasta huolehtimassa. Siinä on mieheni ja siskoni yhteystiedot. Voihan joskus käydä niin, että olemme mieheni kanssa samassa autokolarissa. Silloin (lähiomaisen) tietoja ei tarvitse kaivaa puhelimesta.

Rautsialan mukaan kortti on hyvä löytyä lompakosta, vaikkei kotoaan juuri poistuisikaan. Jos onnettomuus tapahtuu kotona, eivät paikalle saapuvat auttajat välttämättä saa tietoonsa, onko asunnossa lemmikkieläimiä.

– Esimerkiksi kissa on sellainen, että se painelee heti karkuun. Jostain pitäisi saada tieto, että siellä on sellainen, mistä pitäisi huolta kantaa.

Lappeenrannan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen suunnitelmissa on tehdä kortista myös painettu versio, jota voisi jakaa erilaisten tapahtumien yhteydessä. Kortti poiki myös ajatuksen kodin seinään tulostettavasta tietotaulusta.

– Jos joku tulee kotiin pelastamaan sinua, selviää heti, mitä lemmikkejä talossa on. Siihen voi myös laittaa tietoja, jotta hoitajat tarvittaessa osaavat ottaa huomioon lemmikin erityistarpeetkin.