OECD: Julkiset kulut kuriin asteittain – Stubb: Hallituksen linja sai tuen

Hallituksen olisi huolehdittava innovaatioiden synnystä, aloittelevista yrityksistä ja siitä, että liike-elämä ja yliopistot tekevät yhteistyötä.

talous
Mari Kiviniemi puhuu OECD:n maaraportin julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
OECD:n apulaispääsihteeri Mari KiviniemiMikko Stig / Lehtikuva

Taloudellisen yhteistyön järjestö OECD kuvailee Suomea korkeiden tulojen ja hyvinvoinnin maaksi, jonka talous on päässyt heikkenemään.

Taloutta järisyttäneitä shokkeja on ollut liuta: kansainvälisen talouden ongelmat, elektroniikka- ja paperiteollisuuden alamäki sekä Venäjän taantuma.

Säätely pois, julkiset menot ruotuun

Kasvun uusi alku vaatii uudistuksia, sanoo OECD maaraportissaan. Siinä patistetaan hallitusta viemään läpi rakenteellisia uudistuksia, jotka vähentäisivät säätelyä niin vähittäiskaupassa, liikenteessä kuin rakentamisessakin. Lisäksi olisi huolehdittava innovaatioiden tuottamisesta, aloittelevista yrityksistä ja siitä, että liike-elämä ja yliopistot tekevät yhteistyötä.

Julkiset kulut on saatava kuriin, mutta OECD suosittaa pieniä askeleita, jotta orastava kasvu ei näivettyisi.

OECD:n mukaan eritoten vanhenevan väestön maassa tuotantoa ja työllisyyttä on pakko elvyttää rivakasti, jotta talous vahvistuisi ja valtionvelka ja julkinen kulutus tasaantuisivat.

Tuloerot ovat Suomessa turvaverkkojen ansiosta pysyneet pieninä, vaikka työttömyys on nopeasti yltynyt, mainitsee talousjärjestö.

Maaraportin esitteli Helsingissä apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi.

Stubb: Huoli työllisyysasteesta on aiheellinen

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) katsoo, että OECD:n arvio on osuva. Stubb on hänkin huolissaan matalasta työllisyysasteesta, joka johtuu jäykistä työmarkkinoista, kannustinloukuista ja tarpeesta kehittää osaamista.

– Keskeinen viesti on se, että yhä useampi on saatava työelämään.

Stubbin mukaan hallituksella on selkeä linja: lisää työtä Suomeen ja työnteko nykyistä palkitsevammaksi paikallisella sopimisella ja palkkaamisen helpottamisella.

Työn vastaanottamisesta tulee entistä houkuttelevampaa, kun verotusta kevennetään ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa lyhennetään, sanoo ministeri.