1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen saarille haetaan matkailijoita Keski-Euroopasta – turvallisuus houkuttaa

Visit Finlandilla on käynnissä ohjelma, jolla pyritään tuomaan Suomen saaristoon matkailijoita etenkin Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Kehittämiskohteena on muun muassa yksilömatkailu.

Kotimaan uutiset
Koira seisoo jäällä. Taustalla on kalastajia ja ilmatyynyalus.
Erilaiset elämykset kuuluvat myös saaristomatkailuun. Vimpa Islands muun muassa ajeluttaa turisteja ilmatyynyaluksella ja vie heitä jääkalastamaan.Juha Korhonen / Yle

Suomalaisen matkailun edistäjällä, Visit Finlandilla on käynnissä ohjelma, jolla halutaan kehittää matkailua saaristossa. Mukana ovat kaikki merialueet Tornion edustalta Venäjän vastaiselle rajalle.

Viime kesänä käynnistyneessä kasvuohjelmassa markkinoidaan Suomen saaristokohteita erityisesti Saksaan, Ranskaan ja Italiaan.

Tavoitteena on lisätä saaristossa olevien kohteiden tunnettavuutta ja niiden löytämistä sekä tuotteistaa saaristokohteita entistä paremmin. Monet saaristokohteet soveltuvat hyvin erilaisille ryhmille. Merellisessä saaristomatkailussa halutaankin nyt lisätä yksilömatkailijoiden määrää.

Elämyksiä ilman "härpäkkeitä"

Merellisen saariston hyödyntämisessä nähdään suuria mahdollisuuksia Kotkan-Haminan seudulla. Alueella on useita yrittäjiä, jotka ovat mukana Visit Finlandin kasvuohjelmassa. Yksi heistä on Petri Illi, jolla on saaristokohde Vimpa Islands Haminassa.

Illin suurin asiakasryhmä on yritykset. Hänestä yksittäisten matkailijoiden houkutteleminen on hyvä kehityssuunta.

– Minusta se on tulevaisuutta ja sattuu yritysmatkailun kanssa hyvin rinnalle. Se on sitä some-mainostamista ja muuta vastaavaa. Siinä on enemmän työtä kuljetuksen kanssa ja näin päin pois, mutta sitä on kyllä harrastettu, Illi kertoo.

Vimpa Islandsilla käy vuosittain asiakkaita noin 30 maasta. Eniten matkailijoita saapuu saksankielisiltä alueilta ja Englannista. Venäläismatkailijoiden määrä vähentynyt merkittävästi. Heitä pyritään korvaamaan keskieurooppalaisilla turisteilla.

– Suomi on erittäin edullinen maa keskieurooppalaisille ja saksankielisistä maista tuleville. Turvallisuus on myös yksi tärkeimmistä asioista. Uskon, että saamme sieltä lisää turisteja tänne, Illi toteaa.

Visit Finlandilta kerrotaan, että ulkomaalaisia viehättää saaristomatkailussa muun muassa aidon saaristolaiselämän näkeminen. Vimpa Islands on rakentanut Rakinkotkan saarelle vanhanaikaisen saaristokylän, josta löytyy kanat, lampaat ja kasvimaat.

– Siellä eletään ilman nykypäivän härpäkkeitä, ruoka tehdään leivinuunissa ja tulilla.

Lue seuraavaksi