Ilomantsi tekee kulttuuriteon – hankkii kuuluisan runonlaulajan kotitilan takaisin suvulle

Ilomantsin kunta on ostamassa runonlaulaja Simana Sissosen kotitilan. Mekrijärvellä sijaitseva kiinteistö on valtion omistuksessa. Runonlaulaja eli Ilomantsissa 1786-1848. Kunta aikoo saattaa kohteen Sissosten suvulle.

kulttuuri
Sissolan tila Ilomantsissa.
Riikka Heikkilä / Yle

Ilomantsin kunta on ostamassa kuuluisan runonlaulajan Simana Sissosen (1786–1848) kotitilan 5 000 eurolla Senaattikiinteistöiltä. Kunnanhallitus käsittelee kauppaa kokouksessaan 1.2.

Mekrijärvellä sijaitsevalla Sissolan tilalla sijaitsee kuusi museokäytössä ollutta rakennusta. Kaupan tavoitteena säilyttää tilat edelleen julkisessa käytössä. Kunnalla on tarkoitus saattaa tila Sissosten suvun hallintaan tai omistukseen.

Ilomantsin kunta pyysi alunperin runonlaulajan kotitaloa eduskunnalta lahjoituksena. Lahjoitusaloite ei kuitenkaan edennyt eduskunnan käsittelyyn, ja asia palautui Senaattikiinteistölle. Kunta on ollut huolissaan rakennusten kunnosta.

Mekrijärven Sissola on ainoa jäljellä oleva runonlaulajan kotitalo pihapiireineen. Simana Sissosta pidetään parhaana Suomen puolella asuneista runonlaulajista, ja hänen merkityksensä kerrotaan olevan suuri uuden Kalevalan synnylle.