Työryhmä ehdottaa: Lisää koteja asunnottomille välivuokrauksella

Ryhmä esittää, että välivuokraus olisi mahdollista runsaan kolmen kuukauden kuluttua. Kaupungit ja Y-Säätiö takaisivat vuokranmaksun.

Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva

Yksityinen asunnonomistaja voisi vuokrata asuntonsa yleishyödylliselle organisaatiolle, joka vuokraisi kodin asunnottomalle, ehdottaa epävirallinen työryhmä. Se luovutti tänään perjantaina ehdotuksensa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.).

Valtion tukemiin kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin on pitkät jonot erityisesti pääkaupunkiseudulla. Suomessa ollaan uuden tilanteen edessä, sillä täältä haki viime vuonna turvapaikkaa yli 30 000 ihmistä. Nykyarvion mukaan noin 10 000 heistä saa oleskeluluvan. Valtion tukeman vuokra-asunnon hakijoina he ovat samassa asemassa kuin muutkin nopeasti asuntoa tarvitsevat. 

"Asuntoja nopeasti niitä tarvitseville"

Välivuokrausta hoitaisivat Y-Säätiö ja halukkaat kaupungit. Ne voisivat myös ostaa asuntoja yksityisiltä ja vuokrata niitä. Ehdotuksessa perustellaan, että näin vuokra-asuntoja saataisiin niitä tarvitseville nopeasti. Asukasta tuettaisiin ja näin varmistettaisiin, että asuminen sujuu.

Y-Säätiö ja kaupungit takaisivat vuokranmaksun. Oleskeluluvan saaneet ihmiset asuisivat tavallisissa asunnoissa. Tavoitteena on, että he sijoittuisivat erilaisille asuinalueille, näin kotoutumisen uskotaan onnistuvan. Ryhmä ehdottaa, että välivuokraus aloitettaisiin toukokuun alussa.

Työryhmä korostaa, että asuntoja on myös rakennettava lisää. Ryhmään kuuluu suurimpien kaupunkien ja asumisalan eri yhteisöjen edustajia. Työryhmän puheenjohtaja on ympäristöministeriön erityisasiantuntija Peter Fredriksson.