Nuoret kaidalle polulle ja rahapotti sijoittajille – uusi malli hakee säästöjä, mutta voivatko kaikki voittaa?

Suomessa kokeillaan nyt mallia, jossa kuntien talous olisi korjattavissa, ihmiset voisivat paremmin ja välistä riittäisi vielä sijoittajille voittoja. Voiko tällaista ollakaan?

Kotimaa
Bisnesenkeli -piirros
Stina Tuominen / Yle

Pari vuotta sitten Hämeenlinnan kaupunki huolestui: lastensuojelun asiakkaiden määrät olivat ampaisseet nousuun. Raha oli vähissä, lastensuojelu eli yli varojensa.

– Taustalla on ollut perheiden mielenterveys- ja päihdeongelmia ja erilaista vanhemmuuden puutetta, kertoo tilaajapäällikkö Jari Pekuri Hämeenlinnan lasten ja nuorten palveluista.

Lastensuojelussa tiedetään, että perheitä kannattaisi auttaa jo ennen kuin lapset jäävät heitteille. Pitäisi tukea ongelmista kärsiviä vanhempia. Pitäisi tuoda lapsen arkeen turvallisia aikuisia, järjestää lepohetkiä perhehuolista ja nuorille mielekästä tekemistä ajelehtimisen tilalle.

Jokainen huostaanotto ja sijoitus laitokseen maksaa 110 000 euroa vuodessa, ja samalla särkyy yksi perhe. Mutta kun raha kuluu akuutteihin kriiseihin, moni varhainen apu jää antamatta.

Viime vuonna apuun riensi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka on tuomassa uutta rahoitusmallia Suomeen. Mitä jos Hämeenlinna toteuttaisi varhaista apua yksityisten sijoittajien rahalla ja riskillä?

Voisihan tätä kokeilla.

Jos perheet pärjäisivät paremmin ja Hämeenlinna saisi kunnon säästöt, se maksaisi yksityiset sijoitukset korkoineen takaisin. Jos mikään ei muuttuisi, se ei maksaisi mitään.

Osa kunnallispoliitikoista innostui ideasta. Osa epäröi. Onko tämä mistään kotoisin ja onkohan kunnan kassasta sopivaa maksella sijoittajille voittoja?

Keskustelun jälkeen Pekurin yksikkö on saanut alustavaa vihreää valoa. Voisihan tätä kokeilla.

Kunnat maksavat vain tuloksista

Lupaus on kova: kuntatalouden kurjuutta voisi korjata ja ihmisten elämää parantaa, ja välistä saisi vielä revittyä tuottoja sijoittajille.

Uusi rahoitusmalli tunnetaan lyhenteellä SIB, social impact bond. Uusiseelantilainen taloustieteilijä Ronnie Horesh heitti idean jo vuonna 1988, mutta käytännössä mallia on alettu kokeilla vasta 2010-luvulla.

Yksi osapuoli on vaikkapa kunta, joka kaipaa rahoitusta kalliin ongelman ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi Hämeenlinna haluaa kokeilla ryhmätoimintaa, joka auttaisi ongelmaperheiden lapsia ja nuoria ja samalla koko perhettä.

Toinen osapuoli on sijoittaja, joka laittaa rahaa hankkeelle luotuun rahastoon.

Etukäteen sovitaan haluttu tulos ja miten se mitataan: vaikka niin, että Hämeenlinna säästää tietyn summan huostaanotoista ja muista lastensuojelun palveluista.

Miksi kunnat eivät tekisi sitä itse?

Sijoittajien rahoilla kunta ostaa palvelun sopivalta tuottajalta. Ulkopuolinen arvioija seuraa tuloksia.

Sitra on toukokuusta 2014 lähtien edistänyt Suomessa yhteiskunnalliseen hyvään sijoittamista. Sitran hissipuhe on tehonnut, sillä noin 20 kuntaa suunnittelee jo kokeiluja.

Toisen riskillä uskaltaisi kokeilla

Mutta kun ongelmien ehkäisy on niin kannattavaa, miksi kunnat eivät vain tekisi sitä itse?

Kuntien talous on tiukilla. Veronmaksajia ei riitä huoltamaan kaikkia vanhuksia ja työttömiä. Kun sairaita ihmisiä ja huonosti voivia perheitä on jo paljon, ei ole varaa katsoa kauemmas.

– Jos vähän ikävästi sanoo, ehkäisevä työ voi olla myös poliittisesti vaikeaa, kun vaalikausi on neljä vuotta ja tässä puhutaan paljon pidemmistä prosesseista, sanoo Sitran johtava asiantuntija Mika Pyykkö.

Pyykkö uskoo, että sijoittajien riskillä kunnat uskaltaisivat kokeilla pitkäjänteisiä keinoja. Myös valtio voi kerätä sijoittajien rahaa. Työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee jo maahanmuuttajien kotouttamista yksityisellä rahalla.

Kotoutumiskoulutus tilattaisiin kouluttajilta, jotka räätälöivät sen työnantajien toiveiden mukaan. Esimerkiksi kauppaketju lupaisi työllistää sata ihmistä, ja vastineeksi maahanmuuttajia täsmäkoulutettaisiin sen tarpeisiin.

Jos ihmiset työllistyisivät parissa kuukaudessa, yhteiskunta säästäisi – ja voittoa riittäisi sijoittajillekin.

Nykyisin moni maahanmuuttaja istuu jopa usean vuoden ensin kotoutumiskoulutuksessa ja sitten työllistämiskursseilla ennen kuin löytää töitä. Jos ihmiset työllistyisivät parissa kuukaudessa, yhteiskunta säästäisi työmarkkinatuista, koulutuspäivistä ja saisi verotuloja – ja voittoa riittäisi sijoittajillekin.

Yksi yksityinen henkilö jo sijoitti

Mistä näitä pelastavia enkelisijoittajia sitten löytyy?

Säätiöistä, instituutioista, yksityissijoittajista, kertoo Pyykkö. Hän on kiertänyt puhumassa sijoittajille, eikä kuulemma yksikään ole sanonut, että tämä on aivan hömppää.

Yksi edelläkävijä on helsinkiläinen toimitusjohtaja ja ammattisijoittaja Henri Kulvik.

Hän on Suomen ensimmäinen yksityishenkilö, joka on sijoittanut rahaa julkisen talouden ongelmien ehkäisyyn.

Tämä ensimmäinen SIB-hanke parantaa työhyvinvointia kolmella työnantajalla.

Savon koulutuskuntayhtymä, Lounais-Suomen maistraatti ja Nurmijärven Aleksia-liikelaitos ostavat palveluita neljältä eri alan yritykseltä, jotka muun muassa kouluttavat esimiehiä ja tukevat työntekijöitä lievissä masennuksissa ja esiintymispeloissa.

Kulvik kertoo, että hän on sijoittanut ja lahjoittanut yleishyödyllisiin kohteisiin jo yli 10 vuoden ajan.

Viisi vuotta sitten hän seurasi maailman ensimmäistä SIBiä, jossa autettiin vapautuvia vankeja pois rikosten polulta.

Työhyvinvointia hän lähti rahoittamaan siksi, että halusi olla mukana synnyttämässä uutta mallia Suomeen.

– En ole asettanut mitään tuottorimaa. Toivon, että hanke toteutuisi hyvin ja siitä tulisi hyvä ensimmäinen keissi Suomeen, Kulvik sanoo.

Vaikka Kulvik ei ole tässä rahan perässä, Sitra on vakuutellut sijoittajille mallin kannattavuutta. Pyykön kuvaesityksen esimerkissä onnistunut hanke voisi tuoda sijoittajalle 10 prosentin tuoton. Sitä voi verrata osakemarkkinoiden tuottoon.

“Riskisijoitushan tämä on”

Kulvik sanoo olevansa mukana “hyvin pienellä” summalla. Ihan kuka tahansa ei mukaan pääse, sillä minimi on 250 000 euroa.

Työhyvinvointirahastoa hallinnoi yhteiskunnallinen yritys Epiqus. Isommilla summilla ovat mukana Sitra itse sekä Me-säätiö, jonka taustalla ovat peliyhtiö Supercellin perustajaosakkaat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.

Entä millainen on riski?

– Riskisijoitushan tämä on ilman muuta, mutta niinhän sijoittaminen on aina, Kulvik sanoo.

Kunnat seuraavat sairauspoissaolojen vähenemistä ja maksavat rahastolle 175 euroa jokaisesta säästetystä päivästä. Niille itselleen jää osa säästöstä, sillä yksi sairauspäivä maksaa työnantajalle noin 300 euroa.

Kulvikia kiinnostaa SIBeissä tarkka tulosten mittaaminen.

– Hyväntekeväisyyteen menee maailmalla tosi isoja summia rahaa, mutta tulokset verrattuna summaan eivät ole hirveän korkeita, Kulvik arvelee.

Eri maissa sijoitusvetoisiin hyvinvointihankkeisiin on tullut alussa rahaa säätiöiltä ja hyväntekijöiltä, kertoo Epiqus-rahastoyhtiön osakas Jussi Savukoski kertoo.

– Myöhemmin tulee mukaan myös puhtaasti finanssisijoittajia, jotka eivät niinkään ajattele yhteiskunnallista hyvää vaan katsovat tuottoa.

Miltä kuulostaisi vaikka “Huoltosuhde kuntoon” -rahasto?

Savukosken mukaan tulevaisuudessa piensijoittajatkin voisivat ehkä laittaa rahojaan useasta hankkeesta koottuun rahastoon.

Miltä kuulostaisi vaikka “Huoltosuhde kuntoon” -rahasto, jossa voi hajauttaa sijoituksensa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, maahanmuuttajien työllistämiseen ja ikääntyvien työkykyyn?

Suuria toiveita ja epäilyksiä

No, kunnat on houkuteltu mukaan ja sijoittajiakin alkaa kiinnostaa. Mutta mitä hankkeilla saadaan aikaan?

SIBit ovat vasta suuria lupauksia, sillä melkein kaikki hankkeet ovat yhä kesken.

Britanniassa Peterboroughin vankilassa vapautuvien vankien tuki vähensi uusia rikoksia yli kahdeksalla prosentilla, kun muualla maassa rikollisuus kasvoi. Hanke jäi silti tavoitteesta, eivätkä sijoittajat saaneet rahojaan.

Sijoittajien rahalla on eri puolilla maailmaa työllistetty nuoria, autettu asunnottomia, vähennetty koulupudokkaiden määrää ja ehkäisty teiniraskauksia.

Joskus menee pieleenkin.

Hyviä kokemuksia on monia, mutta joskus menee pieleenkin.

Yhdysvaltain Utahin osavaltiossa lapsia kustannettiin sijoittajien rahalla erityiseen esikouluohjelmaan, jonka tarkoitus oli vähentää erityisopetuksen tarvetta koulussa.

Hanke näytti huikean onnistuneelta. Melkein 99 prosenttia ohjelmaan osallistuneista lapsista oli kypsiä tavanomaiseen koulunkäyntiin.

Sijoittaja, investointipankki Goldman Sachs kuittasi veronmaksajilta voitot, mutta jälkikäteen heräsi epäilys, etteivät monet lapsista alun alkaenkaan olleet erityisopetuksen tarpeessa.

The New York Times -lehti kertoi, että jotkut hankkeeseen otetuista lapsista edes päätyneet esikouluun vaan paikalliseen YMCA-järjestön päiväkotiin.

Ohjelmaan valittiin lapsia sana- ja kuvatestin perusteella, mutta asiantuntijoiden mukaan testi ei ennustanut erityisopetuksen tarvetta. Osa lapsista oli ei-englanninkielisistä perheistä, jolloin huono tulos kertoi vain englannin opetuksen tarpeesta.

Nyt Utah kuitenkin maksaa sijoittajille 95 prosenttia oletetuista säästöistään (noin 2500 dollaria per lapsi) näiden kouluvuosien ajan, vaikka ei ole varmaa, säästikö se edes rahaa.

“Sote-yksityistämisen yksi haara?”

Sijoittajien raha itsessään ei tee autuaaksi. Pitää varmistaa, ettei kaunis idea ongelmien ehkäisystä pelkisty säästöjen tavoitteluksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö on joutunut miettimään, ettei nopealla täsmäkoulutuksella ajeta kielitaidottomia ihmisiä halpatyön loukkuun.

– Mukaan halutaan työnantajia, jotka ovat valmiita kouluttamaan maahanmuuttajia edelleen, jolloin ihmiset eivät vain jäisi ensimmäiseen työpaikkaan eikä syntyisi kahden kerroksen työmarkkinoita. Kotoutumiskoulutus, kuten suomen opiskelu, jatkuu työn rinnalla, kertoo TEM:n neuvotteleva virkamies Sonja Hämäläinen.

Aivan ilmaiseksi ei kunta tai ministeriö saa mitään, sillä pelkkä valmistelu vie kuukausia tai jopa vuoden. Voi myös kysyä, jäävätkö yksityisen rahan hyvinvointihankkeet pintakiilloksi, kun samaan aikaan Suomessa leikataan tulevaisuuden hyvinvoinnin isoista asioista, kuten varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta.

Sitran Pyykkökin on törmännyt epäilyihin.

Saako lapsiperheiden pahoinvoinnin poistamisella tehdä bisnestä?

– Jotkut kyseenalaistavat, saako vaikka lapsiperheiden pahoinvoinnin poistamisella tehdä bisnestä, vai pitäisikö se tehdä alusta loppuun verorahoilla. On myös esitetty virheellisiä tulkintoja, että tämä olisi vain sote-palveluiden yksityistämisen yksi haara.

Pyykön mukaan näin ei ole. Esimerkiksi työhyvinvointia on tarkoitus parantaa kolmessa vuodessa pysyvästi, jolloin kuntien ei hankkeen jälkeen tarvitse ostaa näitä palveluita.

Pyykönkään mielestä SIBit eivät ole ratkaisu kaikkeen. Hän sanoo, että oikeastaan Sitra yrittää tässä herätellä kuntia. Kuntien pitäisi ryhtyä tarkemmin mittaamaan, mistä on hyötyä ja mistä palveluista niiden kannattaa maksaa.

Jos hyvin kävisi, kiittäisivät sekä asukkaat että kunnan kassa.