Ilomantsi haluaa lahjoittaa runonlaulajan kodin suvulle – "Ollaan innoissaan ja peloissaan"

Runonlaulaja Simana Sissosen kotitilan kohtalo on vihdoin ratkemassa Ilomantsissa. Kunta aikoo lahjoittaa vanhan tilan suvulle.

kulttuuri
Sissola Ilomantsin Mekrijärvellä.
Riikka Heikkilä / Yle

Kuuluisan ilomantsilaisen runonlaulajan Simana Sissosen (1786–1848) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 230 vuotta. Juhlavuonna Sissosen kotitila on palaamassa suvun haltuun. Kunta on ostamassa tilan 5 000 eurolla valtiolta ja lahjoittamassa sen suvulle.

Joensuun Suhmurassa asuva ja sukuun kuuluva Hilkka Sissonen on mahdollisuudesta yhtäaikaa todella innoissaan ja hieman peloissaan.

– Suomeksi sanottuna onhan siinä tekemistä, puuhapaikkahan siinä on. Pitää keksiä käyttöä, että saadaan ylläpitokustannukset jollain katettua. Remonttia pitää tehdä, katot pitää laittaa. Ne ovat huonossa kunnossa. Pärekatot ovat reikäiset, Sissonen listaa.

Pohjoiskarjalaiset ovat hirveän positiivisesti suhtautuneet siihen, että sukuseura saisi paikan.

Hilkka Sissonen

Kunta ei ole suoranaisesti osallistumassa Museoviraston suojeleman tilan korjauskustannuksiin, mutta lupaa ainakin olla neuvomassa sukuseuraa tukien hakemisessa.

Kunnanjohtaja Markku Lappalaisen mukaan Sissolaa tullaan hyödyntämään ilomantsilaisena nähtävyytenä ja kulttuurihistoriallisesti tärkeänä kohteena. Hilkka Sissonen toivoo kaikilta ideoita paikan kehittämiseksi.

– Kaikki ideat otetaan vastaan. Ensi kesäksi on jo suunniteilla konsertti, kun on Simanan juhlavuosi. Rahoitus tosin ei ole vieä onnistunut. Pohjoiskarjalaiset ovat hirveän positiivisesti suhtautuneet siihen, että sukuseura saisi paikan. Jotenkin se on ollut hirmu tärkeä ja positiivinen juttu.