Kansalliseepoksella on sijansa nyky-Suomessa: "Kalevala on moderni teos"

Kalevala-tutkija muistuttaa, että kansalliseepoksessa käsitellään porvarillisen yhteiskunnan ajatuksia, kuten perheen ja äidin roolia.

kulttuuri
Ensimmäinen runo ja Kalevala kirjoja.
Kalevi Rytkölä / Yle

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi. Kalevalan ensimmäiset säkeet ovat monelle suomalaiselle tuttuja.

Kalevalaa käydään läpi peruskoulussa ja lukiossa, mutta runomuotoisen, viipyilevän ja toistoa suosivan tekstin lukeminen voi nykylukijasta tuntua työläähköltä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala-tutkijan Niina Hämäläisen mukaan Kalevala on iästään huolimatta myös moderni teos: kansalliseepoksessa käsitellään porvarillisen yhteiskunnan ajatuksia, kuten perheen ja äidin roolia. Hämäläinen muistuttaakin, että lähes 200-vuotiaalla teoksella on sijansa nyky-Suomessakin:

Kalevala on maailmankirjallisuuden klassikko ja suomalaisuuden symboli.

Kalevala pitääkin yhä pintansa käännetyimpänä suomalaisena teoksena, ja sen vaikutukset näkyvät modernissa fantasiakirjallisuudessa kuten J.R.R. Tolkienin teoksissa.

Eikä Kalevalan vaikutus ole jäänyt pelkästään kirjallisuuteen. Kymmenen vuotta sitten teattereihin tuli Jadesoturi-elokuva, joka pohjautui kalevalaiseen mytologiaan, ja musiikin puolella innoitusta kalevalaisesta maailmasta ovat ammentaneet mm. sellaiset yhtyeet kuin CMX, Amorphis – ja luonnollisesti Kalevala. Kuvataiteessakin Kalevalan hahmot esiintyvät vuosikymmenestä toiseen.

Lönnrotin vahva kädenjälki

Kalevalan isä Elias Lönnrot kokosi eepoksen lukuisilla runonkeräysmatkoillaan, ja vaikka hänellä ei alun alkaen ollutkaan tarkoituksena kansalliseepoksen luominen, alkoi hänen mielessään vähitellen kyteä ajatus yhtenäisestä kertomuksesta.

Lönnrot muokkasi keräämiensä runojen pohjalta yhtenäisen kokonaisuuden niin, että Kalevalan ensimmäinen versio näki päivänvalon vuonna 1835. Lönnrot päiväsi Vanhan Kalevalan esipuheen juuri 28. helmikuuta. Nykylukijalle tutuin Kalevalan versio julkaistiin vuonna 1849. Siihen Lönnrot oli ottanut mukaan muidenkin runonkerääjien saalista.

Hämäläisen mukaan Lönnrotin kädenjälki näkyykin Kalevalassa vahvasti esimerkiksi Ainon ja Kullervon hahmoissa. Ainossa kiteytyy yksilön ja yhteiskunnan välinen ristiriita, kun nuori tyttö ei suostu naimaan vanhaa Väinämöistä painostuksesta huolimatta, Hämäläinen sanoo.

Arjen runoudesta kansalliseepokseksi

Runonlaulajat itse suhtautuivat Lönnrotiin ja runojen keräämiseen eri tavoin, joskus vastahakoisestikin. Runonkerääjän työtä helpotti kuitenkin se, että tämä oli kotoisin vaatimattomista oloista, osasi suomea ja oli olemukseltaan kansanomainen, Hämäläinen toteaa.

Lönnrot loi karjalaisten runonlaulajien lauluista juhlavan eepoksen, mutta runonlaulajille itselleen runot olivat osa jokapäiväistä elämää.

– Kaikki osasivat runoja enemmän tai vähemmän ja niille oli usein oma käyttöyhteys: paimenrunoja laulettiin paimenessa, tuutulauluja lasta nukuttaessa ja juhlia varten oli omat runonsa, Hämäläinen kuvailee.

Taitavimmat runonlaulajat olivat toki arvostettuja jäseniä omassa yhteisössään, ja esimerkiksi Vienan-Karjalassa heitä pidettiin myös tietäjinä.

Runonlaulajien perintö on siirtymässä toden teolla nykyaikaan, sillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tavoitteena on julkaista yhdessä Kalevalaseuran kanssa Kalevalasta historiallis-kriittinen editio digitaalisessa muodossa.