Juuan jahti päättyi – naarassusi ammuttiin kirkonkylän eteläpuolella

Viime päivinä asutuksen lähellä liikkunutta sutta ei onnistuttu karkottamaan, joten poliisi päätyi eläimen lopettamiseen.

Kotimaa

Juuan kirkonkylän alueella liikkunut susi on ammuttu. Nuori naarassusi lopetettiin sunnuntaina iltapäivällä kirkonkylän eteläpuolella, kertoo poliisi.

Eilen lauantaina poliisi määräsi suden lopetettavaksi ja riistanhoitoyhdistyksen metsästäjät aloittivat eläimen jäljittämisen. Jahtia jatkettiin tänään iltapäivällä poliisin johdolla.

Susi oli liikkunut viime päivinä asutuksen lähellä ja myös rakennusten pihoilla. Karkotusyritykset eivät onnistuneet, vaan eläin palasi lähelle taloja.

Pohjois-Karjalassa on tänä talvena lopetettu viisi sutta poliisin määräyksestä.