1. yle.fi
  2. Uutiset

Myanmar saa ensimmäisen demokraattisesti valitun hallituksensa vuosikymmeniin

Marraskuun vaaleissa melkein 80 prosenttia parlamentin paikoista voittanut Kansallisen demokratian liitto NLD kokoontuu tänään historialliseen istuntoon.

Ulkomaat
Aung San Suu Kyi.
Aung San Suu Kyi.Lynn Bo Bo / EPA

Myanmarissa sadat parlamentin jäsenet ovat kokoontuneet tänään maanantaina muodostamaan maan ensimmäistä demokraattisesti valittua hallitusta 50 vuoteen.

Myanmarin oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin Kansallisen demokratian liitto NLD sai marraskuun vaaleissa melkein 80 prosenttia parlamentin paikoista.

– Työskentelemme ihmisoikeuksien, demokratian ja rauhan puolesta, NLD:n jäsen Nyein Thit kertoi uutistoimisto AFP:lle maanantaina.

Koska Myanmarin perustuslain on laatinut aiemmin vallassa ollut sotilasjuntta, NLD:n on kuitenkin jaettava valta armeijan kanssa. 25 prosenttia parlamentin paikoista kuuluvat armeijan valitsemille edustajille.

Myanmarissa parlamentti valitsee presidentin. Koska NLD:llä on parlamentissa enemmistö, valtionjohtoon nousee siis joku puolueen edustajista.

Rauhannobelisti Suu Kyitä itseään ei voida valita presidentiksi, sillä perustuslain mukaan tehtävään ei kelpaa henkilö, jonka lapsilla on vieraan vallan kansalaisuus. Suu Kyin pojat ovat Britannian kansalaisia edesmenneen isänsä tavoin.

Suu Kyi on kuitenkin sanonut aikovansa uhmata perustuslakia ja toimia "presidentin yllä".

NLD:n edustajan mukaan puolue nimeää presidentin todennäköisesti helmikuun toisella viikolla, mutta nimitys voi muiden viranomaislähteiden mukaan venyä jopa kuun loppuun.

NLD:n johtama hallitus aloittaa kautensa huhtikuussa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi