Yorkin päättömät "gladiaattorit" kertovat Britannian roomalaisesta menneisyydestä

Yli 80 yksilön jäänteet oli aseteltu niin, että pääkallo löytyi jalkojen välistä tai viereltä, tai rinnan päältä. Kaikki olivat alle 45-vuotiaita miehiä, sen ajan keskivertoihmistä kookkaampia.

Ulkomaat
patsas, kuoleva gladiaattori
Tuntemattoman taiteilijan veistos Kuoleva gallialainen, joka tunnetaan myös nimellä Kuoleva gladiaattori.Claudio Peri / EPA

Uusi teknologia auttaa kursimaan kokoon Yorkin roomalaisten “gladiaattorien” tarinaa. DNA-analyysin uusin kehitysaskel, genomitutkimus, on tuonut valoa arkeologeja jo yli vuosikymmenen vaivanneeseen mysteeriin, kertoi Yorkissa toimiva arkeologinen säätiö York Archeological Trust (siirryt toiseen palveluun) tammikuussa.

Tutkijoita on askarruttanut roomalaisajalta – noin 1 800 vuoden takaa – peräisin olevien jäänteiden alkuperä. Arkeologinen säätiö löysi päättömät vainajat asuinalueelta Yorkin kaupungissa yli kymmenen vuotta sitten. Yli 80 yksilön jäänteet oli aseteltu niin, että pääkallo löytyi jalkojen välistä tai viereltä, tai rinnan päältä. Kaikki olivat alle 45-vuotiaita miehiä, ja pääosin sen ajan keskivertoihmistä kookkaampia.

Arkeologit ovat arvelleet, että jäänteet kuuluivat gladiaattoreille, sotilaille tai rikollisille – yhtä kaikki, heidän väkivaltainen kuolemansa on ollut areenaviihdettä kansalle. Hautapaikka löytyi puutarhasta, mutta 1 800 vuotta sitten se on sijainnut aivan roomalaiskaupungin laitamilla. Hautapaikan uskotaan olleen gladiaattoreille tai muuten areenalla kuolleille varattu.

Jäänteiden tutkimukset ovat jo paljastaneet tietoja heidän elämästään, mm. lapsuusvuosien puutteesta sekä taisteluissa syntyneistä vammoista. Vasta dublinilaisen Trinity Collegen tutkijoiden tekemät genomitutkimukset ovat kuitenkin alkaneet paljastaa tietoja mysteerivainajien alkuperästä.

Tohtori Gundula Muldner Readingin yliopistosta, tohtori Janet Montgomery Durhamin yliopistosta sekä luuarkeologiaan erikoistuneet Malin Holst ja Anwen Caffel valitsivat 80 vainajan joukosta seitsemät jäänteet, joille tarkempi genomianalyysi tehtiin.

Yhteys rautakauden naiseen ja nykyajan mieheen

Joidenkin vainajien isotooppitasojen eroavaisuus viittaa siihen, että nämä olivat eläneet varhaisia vuosiaan Britannian ulkopuolella. Tutkituista vainajista suurimmalla osalla oli kuitenkin vastaavanlaiset genomit kuin Meltonista Itä-Yorkshiresta löydetyllä rautakautisen naisen jäänteillä.

Päättömien vainajien kaltaisimmat nykyjälkeläiset eivät sen sijaan asu Yorkshiressä, vaan Walesissa. Tutkittujen vainajien genomeja lähelle osuvat, anglosaksilaiselta hautausmaalta Teessidessa tutkitun nykyihmisen geenit vastaavat myös lähinnä nykyisten Itä-Anglian tai Hollannin asukkaita.

Yksi päänsä menettäneistä miehistä, joille genomitestejä tehtiin, paljastui Lähi-idän alueelta olevaksi. Mies kasvoi lapsuutensa nykyisen Palestiinan, Jordanian tai Syyrian alueella, ennen kuin matkasi Britanniaan ja kohtasi kuolemansa Yorkissa.

– Arkeologia ja luuarkeologia voi antaa meille tietoja luurangoista tiettyyn rajaan asti. Uudet genomi- ja isotooppitutkimukset eivät puolestaan vain kerro meille ruumiista, jotka näemme, vaan myös heidän alkuperästään – mikä taas avaa käsityksiämme populaatioista, muuttoliikkeistä ja siitä, miten ihmiset liikkuivat muinaisina aikoina paikasta toiseen, kommentoi Yorkin arkeologisen säätiön Christine McDonnell.

Kuuden vainajan lapsuusajoilta havaittu puutostila viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että nämä olivat paikallisia. Jykevät luurangot sekä parantuneet vammat viittaavat puolestaan siihen, että he olivat tottuneita aseenkäsittelijöitä. Kaikilla paitsi yhdellä tutkituista miehistä oli ruskeat silmät – yksi paljastui sinisilmäiseksi ja vaaleatukkaiseksi.

Yorkin luurankojen demografinen profiili muistuttaa esimerkiksi Turkin Efesuksessa sijainneen roomalaisen hautausmaan gladiaattorien väestörakennetta. Todistusaineisto sopisi tosin myös armeijan profiiliin – Rooman armeijalla oli minimipituusvaatimus ja Yorkin päättömät ruumiit vastaisivat kenties iältäänkin Rooman sotilaita.

– Mikä ikinä Yorkin mystisten päättömien roomalaisten identiteetti olikaan, seitsemän ihmisen genominäytteet yhdistettynä isotooppiaineistoon kertovat ainakin sen, että kuusi heistä oli brittiläistä alkuperää ja yksi Lähi-idän seudulta. Se kertoo Rooman valtakunnan kosmopoliittisesta luonteesta ihan sen pohjoisimmassakin nurkassa, kommentoi genomitutkimukset tehneet Trinity Collegen professori Dan Bradley.

Arkeologisen säätiön lisäksi aiheesta uutisoivat mm. brittiläiset Guardian (siirryt toiseen palveluun) ja Daily Mail (siirryt toiseen palveluun) -lehdet.