Suomalainen elekieli: "Eino rakasti vaimoaan niin paljon, että melkein kertoi sen hänelle"

Suomalainen hiljaisuus ei välttämättä ole ujoutta, vaan esimerkki erilaisesta kommunikointimuodosta. Sanaton viestintä korvaa joskus keskustelun. Yhdysvalloissa Marquetten kaupungissa suomalaisvitseissä seikkailevat hiukan pöljinä pidetyt Eino ja Toivo.

ilmiöt
Tilataideteos Hiljainen Kansa Suomussalmella.
Jarmo Nuotio / Yle

Eino ja Toivo istuivat baarissa oluella, kun erittäin hemaiseva nainen käveli sisään. Eino totesi Toivolle: "Toivottavasti tuo nainen huomaa meidät." Toivo epäili asiaa hieman, mutta lopulta nainen käveli miesten luokse ja sanoi viekoittelevasti: "Voitte saada minulta ihan mitä haluatte. Teen mitä vain." Eino ja Toivo istuivat hetken pöllämystyneinä, kunnes Toivo havahtui hieman ja sanoi: "Hetkinen, teet ihan mitä vain?""Kyllä", sanoi nainen. Toivon katse kirkastui, hän katsoi naista ja sanoi: "Hienoa, maalaa sitten taloni!"

Siinä oli esimerkki vitsistä, joita suomalaisista on kerrottu Yhdysvalloissa Marquetten kaupungissa, Michiganissa. Marquette on Kajaanin ystävyyskaupunki, ja siellä asuva suomalaissukuinen Louise Anderson tietää kertoa sekä paikallisia vitsejä että suomalaisten historiasta Marquettessa.

– Alueellamme oli aikaisemmin kuparikaivoksia. Suomalaiset olivat yksi viimeisimmistä vähemmistöistä, jotka muuttivat tänne, Anderson sanoo.

"Eino rakasti vaimoaan niin paljon, että melkein kertoi sen hänelle."

Louise Anderson

– Mielestäni suomalaisia ei täällä kohdeltu kovin hyvin, kuten nytkin on vähemmistöjen laita. Heitä väheksyttiin, ja ajateltiin, että he eivät ole kovin älykkäitä. Eihän niin tietenkään ollut, mutta täkäläiseen stereotypiaan kuului, että suomalaiset ovat "tyhmiä."

Sittemmin käsitykset suomalaisista ovat muuttuneet täysin, ja Andersonin mukaan esimerkiksi koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmäämme arvostetaan rapakon toisella puolella.

Usein kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat ujo ja hiljainen kansa. Andersonkin tuntee tämän ajatuksen, vaikka toteaakin, ettei hänen oma kauhavalaissukuinen äitinsä ollut lainkaan hiljainen.

Kainuussa käydessään Anderson hän näki myös Hiljainen kansa -taideteoksen, ja koki, että se edustaa hyvin suomalaisia ja hänen omia esi-isiään.

Täällä pystytään ehkä helpommin sietämään sitä, että ollaan yhdessä hiljaa, kuin muualla.

Katriina Siivonen

Andersonin kokemuksen mukaan suomalaiset miehet juttelevat esimerkiksi puhelimessa paljon, ja juhlissa tai humalatilassa sitäkin enemmän. Silti hän arvioi, että suomalaismiehet ovat hiljaisempia kuin naiset, ainakin hänen omassa perheessään.

– Uskon, että stereotypiat alkavat syystä. Sanoisin, että kaiken kaikkiaan erityisesti suomalaismiehet ovat aika hiljaisia ja ujoja. Kuten eräs vitseistämme kertoo, "Eino rakasti vaimoaan niin paljon, että melkein kertoi sen hänelle", Anderson sanoo.

Miten bussin ikkunapaikalta pääsee pois sanattomasti?

Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen yliopisto-opettaja ja kulttuuriperinnön tutkimuksen dosentti Katriina Siivonen ei täysin allekirjoita stereotypioita suomalaisesta ujoudesta. Henkilökohtaiset piirteet ja kulttuuriset piirteet menevät Sivosen mukaan keskustelussa helposti sekaisin. Esimerkiksi ujous on persoonallisuudenpiirre, ja Siivosen tiedon mukaan melko lailla syntyperäistä.

– Silloin on vaikea uskoa, että juuri sellaiset geenit olisivat täällä erityisen tiheässä, Siivonen sanoo.

Sen sijaan kulttuurisella tasolla vuorovaikutustavat kyllä poikkeavat toisistaan. Siivosella on vahva kansatieteilijän tuntuma siitä, että suomalainen vuorovaikutus sisältää paljon hiljaisuutta.

– Täällä pystytään ehkä helpommin sietämään sitä, että ollaan yhdessä hiljaa, kuin muualla, Siivonen sanoo.

Hiljainen kansa -taideteos lumivaipan alla tammikuussa 2014.
Hiljainen kansa -teos lumivaipan alla.Sini Salmirinne / Yle

Hän arvioi, että sanaton viestintä onnistuu suomalaisittain tilanteissa, joissa muuten käytettäisiin puhetta.

– Muistan itse esimerkin, kun olen ollut Turussa bussissa. Istuin ikkunan puolella, ja nuori mies istui vieressäni. Minulla oli hanskat nipussa kädessäni. Kun siirsin ne kädestä toiseen, mies hyppäsi pystyyn ja teki minulle tietä. Vaikka en ollut menossa ulos, hän luki tekoni viestinä siitä, että olen jäämässä pois, Siivonen kertoo.

Siivonen jäi miettimään, miten puheliaammasta kulttuurista tulevat voisivat huomata tällaisia viestejä tai osata käyttää niitä.

– Se on varmasti todella vaikea viestinnän muoto oppia, koska se on niin huomaamaton ja hiljainen, Siivonen toteaa.

Siivonen muistuttaa, että vähäeleinen kulttuuri ei ole vain suomalainen piiirre, vaan vastaavia ilmaisutapoja löytyy muualtakin. Siivosen mukaan hiljaisen tiedon kulttuurille pitäisikin antaa arvoa.

– Hiljainen, sanaton viestintäkin on viestintää, ja ystävällistä ja kohteliasta. On arvokasta, että osaa kuunnella ja huomioida pieniä viestejä. Mielestäni sitä puolta voitaisiin nostaa enemmän esille.