Clinton säästyi Iowassa vain niukasti viime vaalien kohtalolta

Aivan äänestyksen kynnyksellä kysely ennusti Clintonille kolmen prosenttiyksikön voittoa. Siitä suli lähes kaikki.

USA:n presidentinvaali
Kannattaja kuvaa vilkuttavaa Hillary Clintonia kännykkäpuhelimella.
Hillary Clinton poistumassa viimeisestä kampanjatilaisuudesta ennen Iowan esivaaleja.Craig Lassig / EPA

Yhdysvaltain demokraattien ensimmäisten esivaalien tulos meni niin tiukalle, että voittaja voitiin julistaa virallisesti vasta tiistai-iltana Suomen aikaa. Hillary Clinton sai niukkaakin niukemman voiton Bernie Sandersista.

Clintonin kampanjaväki tuskin oli varautunut siihen, että vuoden 2008 tapahtumat olivat toistua näissä vaaleissa. Clinton on muistelmissaan kuvannut tunteitaan äärimmäisen tuskallisiksi jäätyään tuolloin esivaalissa kolmanneksi.

Vaikka Iowasta tällä kertaa tulikin voitto, sen niukkuus on takaisku, joka herättää kysymyksiä Clintonin mahdollisuuksista päästä Valkoiseen taloon.

– Clintonilla oli kaikki organisaation antamat edut, ja silti Sanders taisteli lähes tasapelin, sanoo Etelä-Kalifornian yliopiston politologi Dan Schnur.

Etelävaltioissa onnistaa?

Seuraava testi ovat New Hampshiren esivaalit viikon kuluttua. Iowassa äänestyksen alla tehty kysely lupasi Clintonille kolmen prosenttiyksikön voiton, joka suli lähes täysin. New Hampshiren mielipidekyselyissä Sandersia on äänestämässä jopa yli 60 prosenttia demokraateista.

Iowassa ja New Hampshiressa demokraattipuolueen kannattajat ovat kannoissaan selvästi keskimääräistä demokraattipuoluelaista liberaalimpeja. New Hampshiresta vaalivankkurit vierivät Nevadaan ja Etelä-Carolinaan, joissa äänestäjäkunta on kirjavampaa.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä ratkeaa paljon: silloin on niin sanottu supertiistai, jolloin äänestetään 11 osavaltiossa. Joukossa on seitsemän etelävaltiota, joissa Clintonin suosio mustien äänestäjien parissa voi alkaa tuottaa hänen toivomiaan lukuja.

Lähteet: Reuters, AP