Yleisurheilun hallikausi vauhtiin Jyväskylässä – Koistinen haastaa Nezirin pika-aidoissa

Yleisurheilun kärkinimiä kisaa tänään kansanvälisissä hallikisoissa Jyväskylässä. Indoor Gamesin nimilistan perusteella Hipposhallissa nähdään kovaa vauhtia erityisesti pika- ja aitajuoksuissa. Starttiviivalla nähdään muun muassa Bahaman Warren Fraser 60 metrillä sekä Nooralotta Neziri 60 metrin aidoissa.

urheilu
Emma Koistinen pääsee testaamaan aitajuoksuvauhtiaan Nooralotta Nezirin kanssa Hipposhallissa.
Emma Koistinen pääsee testaamaan aitajuoksuvauhtiaan Nooralotta Nezirin kanssa Hipposhallissa.Isto Janhunen / Yle

Yle lähettää Jyväskylän hallikisat TV kakkosella jaAreenassa alkaen kello 18. Selostajana on Niki Juusela ja asiantuntijana Mika Lehtimäki.

Keski-Suomen vuoden nuoreksi urheilijaksi valittu jyväskyläläinen aitajuoksija, Emma Koistinen pääsee hallikisoissa testaamaan vauhtiaan Suomen nopeimman aiturin, Nooralotta Nezirin rinnalla. Nuorten sarjoissa aitajuoksijoilla on niin pieni ikäluokka, että Koistisen mukaan siellä ei saa kunnon kisoja aikaiseksi. 19-vuotiaalle Koistiselle aikuisten sarjassa kisaaminen tuokin arvokasta kokemusta.

– Hallikausi on vasta aluillaan ja tämä on eka isompi kisa ja hyvä vastus luvassa. Aitajuoksu on tosi kovatasoinen laji tällä hetkellä, että enemmän vastusta saa sieltä, kertoo Koistinen.

Monet urheilijat kuuntelevat tsemppimusiikkia ennen kisasuoritusta ja joku jopa hyräilee kisatessaan. Emma ei käytä musiikkia eikä laulleskele, koska aitajuoksu on kisasuorituksena nopea ja tekninen.

– Siinä ei ihan hirveitä kerkeä ajatella, lähdöstä maaliin noin kahdeksan sekuntia ja aitoja tulee eteen.

Jyväskylän hallikisoissa Emmalla on kolmen startin ilta, sillä 60 metrin aitojen lisäksi ohjelmassa on sadan metrin aidat ja viesti.

Nuorten Pohjoismaiden mestari

Viime vuonna Jyväskylän kenttäurheilijoiden nuori aitajuoksijalahjakkuus sijoittui 19-vuotiaiden nuorten EM-kisoissa Eskilstunassa sadan metrin aidoissa viidenneksi ja voitti saman ikäisten nuorten Pohjoismaiden mestaruuden Espoossa. Emma Koistinen oli myös Porin Kalevan Kisoissa sadan metrin aidoissa viides omalla ennätyksellään 13,59.

Joulun alla Emma Koistinen sai päätökseen lukio-opinnot ja painoi ylioppilaslakin päähänsä. Nyt Emma keskittyy täysillä urheilemiseen ja kertoo, että arki ei ole radikaalisti muuttunut, vaikka opiskelu loppuikin.

– Lukioa pitkitin kolmeen ja puoleen vuoteen, niin pystyin pitämään koulunkäynnin aika kevyenä ja pystyin hoitamaan aamutreenit sun muut. Se tietenkin muuttui, että marraskuun lopusta koko joulukuun oli älyttömän hyvä treenijakso, kun sai keskittyä vain siihen.

Tulevaa opiskelupaikkaa Emma vielä miettii ja toivoo, että sellainen löytyisi Jyväskylästä, jolloin opiskelu sujuisi kätevästi urheilun rinnalla.

– Sosiaali-, terveys- ja kasvatussalan suuntia mietin. Tästä lajista on vaikea ammattia saada, joten kyllä siinä on pidettävä toinenkin ura mukana.

Ensi kesänä Emma Koistinen aikoo juosta myös 400 metrin aitoja.

– Ja jos ajattelee tuota pika-aitaa ja mennään sen ehdoilla niin tietysti siellä on aikuisten EM-kisaraja 13,30, mikä on tietysti paljon kovempi kuin oma ennätys. Mutta jos jotain tavoitteita haluaa asettaa, niin se voisi olla vaikka se.