Poliisikoira on poliisin koira vapaallakin – vaativaan tehtävään riittää silti pyrkijöitä

Poliisikoiran hoitaminen, kouluttaminen ja huolenpito kuuluvat tehtävään ryhtyvälle poliisille. Työ on vaativaa ja vie usein eturintamaan.

Kotimaa
Poliisikoira auton edustalla.
Enja Heikkilä / Yle

Suomessa on noin 300 poliisikoiraa, jotka työskentelevät omien ohjaajiensa rinnalla. Yleisimmät poliisin käyttämät koirarodut ovat saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois.

Yhteiselo ei pääty työpäivän jälkeen: koira asuu poliisin kotona. Koirat jäävät eläkkeelle 10-vuotiaina ja viettävät tavallisimmin eläkepäivänsäkin tutussa perheessä.

Tehtävään riittää kysyntää, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisikoiratoiminnan päällystövastaava Mika Jylhä.

– Aina, kun paikka laitetaan auki, vähintään kymmenen hakee sitä. Meillä oli juuri auki erikoiskoiran ohjaajan paikka, ja siinä oli 11 hakijaa, hän kertoo.

Nämä poliisit ovat yleensä eturintamassa, kun jotakin tapahtuu.

Mika Jylhä, komisario

Koira ja poliisi usein eturintamassa

Tehtävä vaatii omistautumista, sillä koiran hoitaminen ja huolenpito kuuluvat täysin tehtävään ryhtyvälle poliisille. Koiran koulutus tapahtuu työajan lisäksi myös vapaa-ajalla.

Työ koiran kanssa on vaativaa.

– Nämä poliisit ovat yleensä eturintamassa, kun jotakin tapahtuu, koska koira voi olla niin keskeisessä roolissa mahdollisessa voimankäyttötilanteessa. Aika usein tulee myös kotihälytyksiä, joissa tarvitaan koiria, Jylhä sanoo.

Huumeet työllistävät

Esimerkiksi Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella koirilla oli viime vuonna reilu 1 200 tehtävää. Selvästi eniten aikaa veivät huume-etsinnät, mutta töitä teettivät myös esimerkiksi jäljestäminen, kadonneiden etsintä ja poliisin voimankäyttötilanteet.

Komisario Mikä Jylhä kertoo, että tehtävämäärät ovat olleet viime vuosina kasvussa – noin sadan tehtävän vuosivauhdilla.

– Taustalla on osittain se, että alueen nuoret koirat ovat kasvaneet ja saavat tehdä enemmän erilaisia töitä. Se vaikuttaa tilastoihin, hän sanoo.