Ensimmäinen Yhdysvalloissa saatu zika-tartunta varmistunut: Tarttunut seksin välityksellä?

Tartunta havaittin Texasissa Dallasin piirikunnassa. Sairastunut henkilö on todennäköisesti saanut zikaviruksen seksikumppaniltaan, piirikunnan terveysviranomaiset sanoivat.

Ulkomaat
Moskiitto.
Zikavirus tarttuu yleensä hyttysten välityksellä.Esteban Biba / EPA

Texasissa on varmistunut ensimmäinen Yhdysvaltain sisällä saatu zikavirustartunta, Dallasin piirikunnan terveysviranomaiset kertoivat tiistaina. Paikallisviranomaisten mukaan sairastunut henkilö ei ollut matkustanut mutta oli harrastanut seksiä Venezuelassa matkustaneen kanssa.

– Potilas sai virusinfektion oltuaan seksuaalisessa kanssakäymisessä sairastuneen henkilön kanssa, joka oli palannut maasta, jossa esiintyy zikavirusta, terveysviranomaisten tiedotteessa sanottiin uutistoimisto AFP:n mukaan.

Terveysviranomaisten mukaan ei ole tietoja siitä, että hyttyset levittäisivät virusta Dallasin piirikunnan alueella. Yleensä zikavirus leviää keltakuumehyttysten välityksellä, mutta tutkijat selvittävät, onko tartunta mahdollista saada seksin välityksellä.

Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC oli varmistanut tartunnan paikallisviranomaisille. CDC:n tiedottaja kuitenkin sanoi uutistoimisto Reutersille, että virasto ei tutkinut, miten tartunta oli saatu. Reutersin mukaan paikalliset terveysviranomaiset pitävät tartuntatapaa todennäköisenä.

Lähteet: Reuters, AFP, AP