Perinteiselle madepilkille mentävä uusin vermein – ryöstöpilkki ja madehara pannassa

Vuoden alussa voimaan astunut kalastuslaki pisti uusiksi perinteisen mateen pilkinnän. Kutumatikoita on pyydetty helmi-maaliskuun pimeydessä kautta aikain madeharalla tai ryöstöpilkillä. Nämä ikiaikaiset pyyntivälineet ovat nyt laittomia. Esimerkiksi Oriveden madepilkkicup pitää viedä läpi uusin kujein Pohjois-Karjalassa.

Kotimaa
Madekoukku menossa veteen.
Vihtori Koskinen / Yle

Paras madepilkkiaika on alkamassa Pohjois-Karjalan korkeuksilla, mutta tämän talven jäillä pitää hylätä tutut ja hyväksi havaitut pyyntivälineet, mikäli ei halua lainsuojattomaksi.

Tammikuun alussa voimaan tullut uusi kalastuslaki muuttuu lihaksi esimerkiksi Oriveden perinteisessä madepilkkicupissa, jonka ensimmäinen osakilpailu käydään torstai-iltana (4.2.) Liperissä ja toinen viikon kuluttua (11.2.) Rääkkylässä. Keskitalven pilkkitempauksella on ikää noin 20 vuotta.

Liperin Urheilukalastajien puheenjohtaja Juha Kosonen on käynyt jo viikonpäivät joka ilta matikkapilkillä. Viime aikoina hän on saanut kymmeniä puheluja epätietoisilta kalamiehiltä, jotka ovat ihmetelleet, millaisilla pyyntivälineillä kutumatikoita saa nykyisin pyytää.

– Tällä hetkellä meidän pitää tehdä itse uudet vehkeet. Siellä on varmasti monenlaisia viritelmiä. Epäilen että hyvin monet ovat jigikoukkuja ja siinä sitten joitain ottikoukkuja eli syöttikoukkuja, Kosonen tuumaa.

Rokastaminen jää historiaan

Madeharalla eli ryöstäjällä tai ryöstöpilkillä mateen pilkintää on kutsuttu kansan suussa rokastamiseksi ja juksaamiseksi. Uuden kalastuslain mukaan rokastus on nyt laitonta puuhaa. Pykälä 46 muun muassa kieltää koukun tahallisen tartuttamisen kalaan ulkopuolelta.

Toinen lainsuojattomista pyyntivälineistä on ryöstöpilkki, jota Juha Kosonen kutsuu läpsyttimeksi. Se on pitkänomainen viehe, jossa on pari koukkua.

– Sillä vaan pohjaa kitkuteltiin nimenomaan kutuaikaan. Lemmenleikkeihinhän se liittyy. Madetta sillä valeheltiin. Ja sitten kun kala tuli päälle, se repäistiin ylös.

– Ryöstäjässä (madehara) on viime aikoina käytetty hyvin paljon syöttiä. Itekin olen syötillä saanut valtaosan kaloista viime vuosina, Juha Kosonen kertoo.

Lemmenleikkeihinhän se liittyy. Madetta sillä valeheltiin.

Juha Kosonen

Kalamies Kosonen ymmärtää uuden lain hengen, koska esimerkiksi ryöstöpilkillä tuli joskus ikävää jälkeä.

– Kyllä se kieltämättä on niin varsinkin läpsyttimellä. Muistan itekin parikymmentä vuotta sitten, että muutamia kaloja jäi, kun ne tuli keskeltä kiinni, niin ne eivät mahtuneet avannosta ylös.

Mutta toisaalta asiahan on myös niin että...

– Made on niin hyvä ja arvokas kala, että kaikki jotka repeytyvät, on haittaa. Mutta toisaalta on vähän niin kuin huumorilla heitetty, että kaikki vehkeet joissa on koukkuja, niin joskus valitettavasti kala tarttuu niihin myös ulkoa päin kiinni. Näin käy ihan tavankin pilkillä, Juha Kosonen tietää.

Valoa kansalle joka pimeydessä pilkkii?

Juha Kosonen kertoo, että mateen pilkintä on loppujen lopuksi melko harmiton "hullunoloinen" harrastus.

– Ihan ylivoimaisesti eniten matikkaa nousee verkoilla ja katiskoilla, ja sitten jonkin verran rysäpyynnissä. Pilkkiminen tapahtuu tässä parin kolmen tai neljän viikon aikana. Sillä saadaan kyllä enemmän ehkä kokemuksia kuin niitä kaloja kilomääräisesti.

Joka miehellä ja naisella on jäällä mukana 6–8-tuumainen kaira.

– Se on aika hyvä liikunnan laji, kun tulee illassa kymmeniä reikiä tehtyä.

Jolla on valoa paljon, niin yleensä ei ole kaloja paljon. 

Juha Kosonen

Kososen mukaan matikkapilkillä tapaa ihmisiä joka lähtöön. Oriveden cupissakin on ollut parhaimmillaan kilpailijoita Intiasta asti.

– Se kiinnostaa kaikkia. Onhan se toisaalta niin hullunoloinen laji, kun pimeässä lähetään tuonne reikiä tekemään.

Esimerkiksi Liperin kisa alkaa kello 18 ja päättyy kello 21. Juha Kosonen sanoo, että kovat pilkkijät eivät käytä juuri ollenkaan valoja. Aloittelijoilla valot ovat päällä melkein koko illan. Ero näkyy saaliissa.

– Jolla on valoa paljon, niin yleensä ei ole kaloja paljon.

Juha Kososen mukaan Oriveden apajilla saaliskalan keskipaino jää madepilkillä yleensä alle kilon. Kiloinen kala on jo hyvä.

– Kun saa yli kahden kilon kalan, voi olla hyvin onnellinen, Liperin Urheilukalastajien puheenjohtaja Juha Kosonen kertoo kokemuksesta.