Mallia haettiin Englannista ja Amerikasta – katso kaupunkikuvat ennen ja nyt

Kauniisti kaartuvia katuja, lukuisia pieniä aukioita, omaleimaisia taloja, puutarhoja, sosiaalista elämää. Kokkolalainen Mäntykankaan puutarhakaupunginosa on harvinainen helmi 1900-luvun alkupuolelta. Samoja rakentamisperiaatteita on Helsingin Kulosaaressa, Eirassa, Tapanilassa ja Vaasan Vaskiluodossa. Kuvissa voit vaihtaa näkymää menneestä nykyiseen.

kulttuuri
Mustavalkoinen kaupunkinäkymä Mäntykankaan kaupunginosan yli merelle.
Eino ja Reijo Karelmon kokoelmat / K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo

Mäntykankaan vanhimmat talot ovat 1910-luvulta. Koko alue valmistui 1920–1930-luvulla. Asemakaavan perustuu englantilaiseen Garden City -ajatteluun ja yhdysvaltalaiseen viherrakentamiseen The City Beautiful Movement. Niiden mukaan eläminen puutarhakaupungissa lisää hyvinvointia ja tekee ihmisistä kokonaisia. Alun perin Mäntykankaalla liikuttiin kävellen tai pyöräillen.

Mustavalkoinen kuva Kokkolan vesitornista ja teatterista.
Kokkolan vesitorni ja kaupunginteatteri
Kokkolan vesitorni ja kaupunginteatteri.

Vartiolinnaa rakennettiin vuonna 1927. Nykyisin rakennuksessa toimii Kokkolan kaupunginteatteri. Vanha vesitorni on aukion keskellä oleva käytännöllinen maamerkki.

Mustavalkoinen kaupunkinäkymä Mäntykankaan kaupunginosan yli merelle.
Kaupunkinäkymä vesitornistaMäntykankaan kaupunginosan yli merelle.
Kokkolan vesitornista otettu mustavalkoinen kuva Mäntykankaasta. Helmikuussa 2016 otettu kuva samasta kohteesta.

Mäntykangas on täynnä pieniä aukioita, joita ei välttämättä heti huomaa. Ne on tarkoitettu luonnollisiksi kohtaamispaikoiksi kuulumisten vaihtoon. Alun perin niiden keskelle piti tulla veistoksia, tunnistamispaikkoja.

Omakotitalon länsipääty osoitteessa Mäntykangas 22 Kokkolassa huhtikuussa 1976.
Punainen talo Mäntykankaalla Kokkolassa.
Omakotitalon länsipääty Kokkolan Mäntykankaalla.

Mäntykankaalla rakennukset muodostavat väreiltään ja kooltaan harmonisen kokonaisuuden. Jokainen talo on kuitenkin yksilöllinen. Myös oma puutarha on tärkeä.

Katunäkymä Mäntykankaalta Kokkolasta syyskuussa 1984.
Näkymä Kokkolan Mäntykankaalla.
Katunäkymä etelään Mäntykangas 22:n kohdalta.

Kadut mukailevat maastoa ja kaartuvat kauniisti puiston ympärillä. Ideana on, että luonto on lähellä ja taloon päättyvä, suljettu katu tuntuu turvalliselta.

Kuvat: Eino ja Reijo Karelmon kokoelmat / K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo, Susanna Wacklin, Yle 2016.

Susanna Wacklin / Yle